Tag Archives: meri

Syksy rannalla ja merellä on myös elämys

Vaikka veneilyseurat ovat jo laskeneet lippunsa satamistaan ja oma venekin on turvallisesti talviteloilla, jatkuu merellinen elämäni kalastuksen ja rantaretkien merkeissä. Olen aina pitänyt aikaisesta keväästä ja myöhäsyksystä merimaisemassa. Luonto on silloin niin karun kaunista tyynten ja myrskyjen vaihdellessa.

Käveleskelen usein aamulla koiran kanssa rantamaisemissa ja seuraan talven saapumista. Pressuilla peitetyt veneet rannoilla ja paketoidut mastot saattavat masentaa joitakin, mutta minulle se merkitsee vain harrastuksen olomuodon muutosta. Voin valokuvata hyistä merimaisemaa, tyrskypärskeitä rantakivikossa, ensilumen ja taivaanrannan valoa sulan meren äärellä tai kalastajien arktista työtä rantajäiden seassa.

Miksipä ei näistä syksyn kokemuksistakin voisi tuotteistaa luontomatkailua? Luontohan tarjoaa syksyllä jotain sellaista, mitä ei normaali kaduntallaaja koe koskaan. Kalastajillehan loka-marraskuu on vielä parasta pyyntisesonkia. Syystaimenen pyynti, troolareiden työn seuranta puhumattakaan hylkeenpyyntireissusta antaa varmasti upeita kokemuksia. Ja mikä parasta, kaikki tuo tapahtuu syksyllä ihan rannikon lähivesillä. Ei mene aikaa pitkiin ajomatkoihin. Vaaditaan vain hyvää yhteistyötä ja elämysmahdollisuuksien tuotteistamista – ja markkinointia.

Perämerellä myös arktisen luonnon rajut muutokset ovat elämyksiä. Kun merivesi nousee puolentoista metriä myrskytuulten ansiosta ja rantajäät muodostavat taideteoksiaan, on sen kaiken kokeminen vähintäänkin yhden luontomatkan arvoinen.

Kuva: Olavi Joensuu

Kuva: Olavi Joensuu

Tyhjät huvivenelaiturit enteilevät lähestyvää talvea, joka hiipii ensin rannoille ensilumen merkeissä yllättäen kalastajat.

Kuva: Olavi Joensuu

Kuva: Olavi Joensuu

Vain ammattikalastajien troolien valot kertovat elämästä jäätyvissä kalasatamissa. Trooleja varustellaan pitkälle pyyntimatkalle Perämereltä Itämeren sulille vesille. Kuva: Olavi Joensuu

Vain ammattikalastajien troolien valot kertovat elämästä jäätyvissä kalasatamissa. Trooleja varustellaan pitkälle pyyntimatkalle Perämereltä Itämeren sulille vesille. Kuva: Olavi Joensuu

Kuva: Olavi Joensuu

Pienemmät troolialukset jatkavat työtään rantajäiden tuloon asti. Kuva: Olavi Joensuu

Pienemmät troolialukset jatkavat työtään rantajäiden tuloon asti. Kuva: Olavi Joensuu

olli6

Kuva: Olavi Joensuu

Luonto näyttää voimansa, mutta myös kauneutensa.

Kuva: Olavi Joensuu

Kuva: Olavi Joensuu

– Olavi Joensuu

KIRJOITTAJASTA
Perämeri on innoittanut “palijasjalakasen raahelaisen”, eräneuvos Olavi Joensuun lapsuuden leikkeihin ja veneilyyn, merivoimiin ja kalastusbiologiksi sekä merellisiin työtehtäviin muun muassa Perämeren tutkimusasemalla ja Metsähallituksessa. Nyt eläkepäiviään viettävä erätalouspäällikkö nauttii luonnosta ja upeista veneily- ja matkailukohteista haluten säilyttää ja kehittää Perämerta myös kameran ja terävän kynän avulla.

Advertisements

Myrskyvaroitus

Viikonloppu piti viettää rauhallisesti kalastellen, mutta paikoitellen lahtiin ilmestyneet jäät ja myrskyvaroitus saivat pysymään turvallisesti maan kamaralla, ulkoilmaan piti kuitenkin päästä, joten goretexiä niskaan ja Eino-myrskyä morjestamaan.

Kuva: Keijo Suihko

Kuva: Keijo Suihko

Yöllä vedenpinta kävi reilusti normaalia korkeammalla ja muutama päivä sitten merenlahteen syntynyt ohut jääkerros siirtyi reippaan aallokon vauhdittamana pitkälle maalle. Puolen metrin kerros parin sentin paksuisia jäänkappaleita saattoi olla ehkä liukkain alusta, missä olen ikinä kävellyt joten pitkälle siinä ei uskaltanut seikkailla. Tuulen mukana kasvoja piiskaava lumisade ja merestä lentävät pärskeetkin mahdollistivat kuvauksen vain sukelluskotelolla varustetulla kameralla, joten kuvauskin jäi vähälle. Piti siis vain tyytyä katselemaan lähes 20m/s puhaltavaa tuulta ja sen voimakkuutta.

Kuva: Keijo Suihko

Kuva: Keijo Suihko

Kuva: Keijo Suihko

Kuva: Keijo Suihko

Satamassa piti käydä auttamassa veneen kiinnityksessä takaisin laituriin, myrsky oli heiluttanut pienestä veneestä köydet löysälle ja valomaston poikki. Omistajaa ei äkkiseltään saatu kiinni, joten paikalla olleet kalastajat sitoivat veneen paremmin kiinni uuteen paikkaan ennen kuin isompia vahinkoja pääsi sattumaan. Löystyneitä köysiä ja paria pudonnuta oksaa lukuunottamatta syysmyrsky näytti menevän ohi ilman isompia vahinkoja.

Jos olisin uskonut aamulla netistä luettuja uutisia ja olisin pysynyt sisätiloissa, välttänyt tarpeetonta ulkona liikkumista ja pysynyt aukeilla paikoilla, pois puiden luota, olisi tämäkin myrsky jäänyt näkemättä. Myrsky voi olla pelottavakin asia, mutta kun järki pysyy päässä ja kunnolliset ulkoiluvaatteet päällä niin jopa myrskystä voi nauttia. Vesille ei myrskyssä pidä lähteä, mutta maalta katsottuna myrskykin on omalla tavallaan kaunis luonnonnäytös.

– Keijo Suihko

KIRJOITTAJASTA
“Huono sää on vain tekosyy jäädä sisälle.”
Ensihoitajana nykyisin ja eräoppaana aikaisemmin toiminut Keijo liikkuu vapaa-aikanaan ulkona kaikkina vuodenaikoina, maalla, pinnalla ja pinnan alla.  Harrastuksia on monia, mutta ne sitoutuvat jotenkin aina luontoon, muun muassa harppuunakalastus, laitesukellus ja metsästys.

Meri.

Kolme vuotta on seinälläni ollut ikivanha merikortti Perämerestä. Kaksi vuotta sitten muutin Perämeren rannalle ja ostin uudet merikortit. Tänä vuonna hankin pienen puisen veneen. Nyt  tutustun siihen viimeiseen luonnonelementtiin joka on minulle vielä outo. Meri. Mitä minä  odotan ?

Kuva: Panu Pohjola
Olen ollut kuvaamassa Alpeilla ja Norjan ja Islannin vuorilla. Olen laskenut koskia Tornion- ja Muonionjoella. Ajanut vuokravenettä sisävesillä. Ajanut mönkiällä, maastoautolla sekä koiravaljakolla erämaissa. Ohjannut vesitasoa Pielisen päällä ja roikkunut helikopterin
ovesta Kukkolankoskella. Ratsastanut pitkin polkuja aina kun mahdollista.  Kävellyt pitkin tuntureita takkaporojen kanssa ja ilman. Syntynyt keskelle metsää. Mutta merta minä en tunne.  En ollenkaan.

Merellä olen ollut vain muutaman melontareissun Pertti Sutisen apuoppaana, syyskuussa. Kylmää, märkää, nälkä  ja kova fyysinen rasitus. Pelastusvarusteilla lastattu kajakkini  suuremman osan aikaa veden alla kuin päällä. Kuvasin dokumenttia Kemin tuulivoimaloiden pystytyksestä. Liikuimme isolla proomulla, keikkuvilla hinaajilla ja pikkuisella punaisella 70-luvun Terhillä, jonka kaiken yli lyövät aallot upottivat öisin aallonmurtajan takana. Onneksi oli nostureita lähellä. Kaverini vei minut luodoille kuvaamaan. Mainingit täyttivät veneen sillä aikaa kun kannoimme kamerat toiselle puolelle luotoa. Minä seisoin vedessä pitämässä venettä ja kaveri veneessä akku sylissä kunnes pumppu oli poistanut enimmän osa vedestä ja pääsimme kolmemetristen aaltojen seasta rantaan.

Takana on myös noin sata talvista vuorokautta Perämeren jäällä safarioppaana ja  kuvausreissuilla. Varsinainen sielunmaisema, hentoinen vaakasuora viiva kahden harmauden välissä. Muistan kun eksyin sinne ensimmäisen ja viimeisen kerran asiakkaiden kanssa täydellisessä hernerokkasumussa. Oli pakko palata rantaan ja ottaa uusi suunta. Ajoin sen jälkeen kelkalla yksin viikon aluetta ristiin rastiin kunnes tunsin jokaisen kiven nimeltä. Sumussa ei auta muu kuin sulkea silmät ja odottaa että kartta kääntyy sisällä oikeinpäin. Entä se kerta ennen joulua kun etsin turvallista reittiä ja uusi jää  notkui kelkan liikkeitä myötäillen ja alla kimalsi syvyys kuin tähtitaivas kirkkaan jään läpi ?

Kuva: Panu Pohjola
Muistan toki myös tyrskytaimenen kalastusreissut upeassa syyssäässä kun keittelimme kahvia veneessä ja ihmettelimme Riskilöitä. Tai kuvausreissuja Sarveen Ahti Kuoppalan tarinoita  kuunnellen tai Ajoksen keskikaljabaariin haastattelemaan vanhoja merenkulkijoita. Niissä  kuvissa on paljon hienoa valoa.

Mutta ajattelen merta.  Jos maantieltä poistetaan kaikki valot ja suuntaviitat ? Jos tie kätkisi  sisäänsä salakavalia kuoppia joita ei näe kuin äärimmäisen harjaantunut silmä ? Jos tiellä olisi  välillä matalia siltoja ja sinun pitäisi tuntea sentilleen autosi korkeus ennenkuin uskallat niistä ali ? Jos tiellä ei olisi rajoja ja se ei johtaisi mihinkään ja jokapaikkaan ?

Hyvien odotusten ja pienen jännityksen vallassa varustelen pientä puista venettäni. Olkoon meri sille armollinen.

– Panu Pohjola

KIRJOITTAJASTA
Panu Pohjola, Ruotsissa asuva suomalainen elokuvantekijä ja valokuvaaja. Toimii alan opettajana. Entinen erä- ja luonto-opas joka viihtyy pikkukaupunkien asvalteilla. “Minua on aina kiinnostanut valo, mekaniikka ja eläimet. Harrastan hevosia, maailman menoa, perinne-eräilyä ja kädentaitojen kehittämistä.”

Minä, meri ja mielenrauha

Kipuan lautan portaat ylemmäksi, jotta näkisin sen paremmin. Liikkuvassa luonnontaulussa on mukana vain kaksi kaunista osaa – meri ja taivas. Rajaan mielessä näkyvän maiseman niin, että mukana on yksi kolmannes kevyesti tuulessa aaltoilevaa Perämerta ja kaksi kolmannesta sinertävää kesätaivasta. Ja minä ihmettelen, miten kaksi noin yksinkertaista elementtiä pystyy siihen, mihin edes valtava määrä viihdeteknologiaa ei pystyisi.

Tunnen mielihyvää, kun katseeni pysyy paikallaan liikkuvassa maisemassa. Rauhoitun ja naurahdan, koska olen jo unohtanut sen asian, josta vielä hieman aiemmin annoin mieleni stressaantua. Juuri nyt pelkkä oleminen on tarpeeksi, enkä kaipaa mitään muuta tähän hetkeen.

Hapuilen mielessäni sanoja kuvaamaan tuota yksinkertaisuudesta kumpuavaa mielihyvän tunnetta. Rauhalliseen tahtiin aaltoileva vedenpinta saa aikaan levollisuutta. Taivaalla hiljalleen liikkuvat pilvet tuovat viestiä maailman kauneudesta ja kaiken takana lopulta vallitsevasta positiivisuudesta. Yhdessä nuo yksinkertaiset luonnonelementit luovat kokonaisuuden, jossa on kaikki tarvittava mielenrauhan saavuttamiseksi.

Kuva: Juha Kalaoja

Kuva: Juha Kalaoja

Ajattelen, kuinka turhaa moni asia loppujenlopuksi on. Jatkuva, kaikkialle ulottuva globaali kilpailu, loppumaton menestyksen tavoittelu, asetettujen tavoitteiden saavuttaminen, kiire ja tiukat aikataulut. Ehkä ne antavat elämään sisältöä, mutta minun unelmanani on saavuttaa mielenrauha ja onnellisuus, ja sen tavoitteen saavuttamisessa meri – ja luonto kokonaisuudessaan on vahvasti läsnä.

Saavun saarelle, otan polkupyöräni ja lähden. Löydän vanhan, maalipinnaltaan rapistuneen pookin ja annan pyöräni kaatua vapaasti maahan. Suuntaan merelle ja kuulen aggressiivisia vastalauseita. Syöksyilevät tiirat eivät selvästikään pidä reittivalinnastani. Saavun rantaan, rohkaistun ja päätän mennä uimaan, vaikka tuuli on melkoinen. Vaahtopäiset aallot kastelevat nopeasti ja kuohuava meri ottaa minut pian valtaansa. Voimakkaasti kehoani vastaan puskevat aallot saavat aikaan hyvänolon tunteen, joka tuntuu syvällä sisimmässäni saakka. Annan aaltojen viedä, olen vain ja kellun.

Tämä hetki on täydellinen.

– Juha Kalaoja

KIRJOITTAJASTA
Synnynnäinen maantieteilijä. Valokuvaaja ja maisemavideoiden tuottaja. Hailuodon kesäasukas. Kotimaan kauneuden ihailija. Ikuinen optimisti. Rakastan maisemassa olemista ja siitä nauttimista kaikilla aisteilla. Välitän kokemuksiani kuvien, videoiden ja kirjoitusten kautta. Teen parhaillaan väitöskirjaa Oulun yliopiston maantieteen laitoksella aiheesta ”Kuvista mielikuviksi: valokuvat Suomi-brändin vetovoimatekijöinä”. Lisätietoja minusta löydät kotisivuiltani.