Tag Archives: Marjaniemi

Nälissämme maistelimme arktisia elämyksiä

Arktisuus kiinnostaa ulkomaalaisia myös Oulussa. Ei tarvitse mennä kauas Lappiin tai Norjaan löytääkseen lunta, jäätä, pakkasta ja revontulia. Menemällä vaikka Perämeren jäälakeuksille, voi kuvitella, säästä riippuen, olevansa tosi pohjoisessa ja arktisen luonnon armoilla. Oulussa on satoja ulkomaalaisia opiskelijoita ja varmaankin tuhansia muita kävijöitä, turisteja, yritysvieraita, työntekijöitä jne., joita kiinnostaa kokea erilaisia arktisia elementtejä. Luontomatka olisi vain tehtävä helposti saavutettavaksi, korkealaatuiseksi ja ympärivuotiseksi. Siinäpä yrittäjille haasteita!

Oulun yliopiston ulkomaalaiset kummityttöni ja heidän opiskelukaverinsa ovat jo useita talvijuttuja kokeilleetkin, kun sain ehdotuksen lähteä kuskiksi Hailuotoon. Piti kokeman jään päällä aavalla merellä autoilua ja rannattoman arktisen jäätikön ihailua Marjaniemen nokalla. Siispä matkaan.

Hailuodon autolautta kulkee läpi vuoden, turisti ei välttämättä. Kuva Olavi Joensuu.

Hailuodon autolautta kulkee läpi vuoden, turisti ei välttämättä. Kuva Olavi Joensuu.

Sattui olemaan maanantaipäivä, koska silloin opiskelijoilla oli luennoista vapaata. Siispä porukka autoon ja matkaan. Mielelläni esittelin saaren upeaa luontoa ja historiaa. Olihan minulla omakohtaisia kokemuksia monista seikkailuista, joita Marjaniemen biologisella asemalla aikoinaan asuessani olin saarella kokenut. Sää oli aurinkoinen pakkaspäivä ja Hailuodon jäätie viimeisiä päiviä ajokunnossa.

Auto kiitää Hailuodon jäätiellä, saukko tiettömällä jäällä. Kuva Olavi Joensuu.

Auto kiitää Hailuodon jäätiellä, saukko tiettömällä jäällä. Kuva Olavi Joensuu.

Luonto ei meitä pettänyt. Jäälakeus ja taivaanranta loisti sään vaihteluissa sinisissä pastellisävyissään. Saukko tervehti meitä karikon jääkasoilla. Marjaniemen upeat hietikot, kalamajat ja sataman kalastajaveneet antoivat aavistuksen kesästä. Aavan meren karikoille kasaantuneet jääröyssyt, kuin aavemainen vuoristojono, kutsui kiipeilemään ja nauttimaan viimasta ja lumierämaasta. Opiskelijoille elämys oli unohtumaton, vaikka emme mitään superäksöniä tehneetkään.

Marjaniemen rannattomalle jäälakeudelle kasaantuneet jääröykkiöt houkuttelevat seikkailuihin. Kuva Olavi Joensuu.

Marjaniemen rannattomalle jäälakeudelle kasaantuneet jääröykkiöt houkuttelevat seikkailuihin. Kuva Olavi Joensuu.

Marjaniemen hiekkarantaa arktisessa asussa. Kuva Olavi Joensuu.

Marjaniemen hiekkarantaa arktisessa asussa. Kuva Olavi Joensuu.

Kävelyretket rannoilla tekivät tehtävänsä ja nälkä kurni jo kovasti vatsanpohjassa. Onhan Marjaniemessä hotelli ja kahvila, ajattelin. Tarjoan porukalle vaikka kuuluisat lohisopat. Mutta eipä onnistunutkaan, molemmat talot oli suljettuna. Luontokeskuskin hienoine näyttelyineen pysyi saavuttamattomissa. Sekä hotelli että luontonäyttely ovat kiinni tilapäisesti remontin vuoksi. Parkkipaikan luonto- ja infotaulustakaan ei ollut esittelymielessä mitään hyötyä – ei sanaakaan edes lontoon murteella.

Marjaniemen kalastajakylä –  kalastajakulttuuria kauneimmillaan. Kuva Olavi Joensuu.

Marjaniemen kalastajakylä – kalastajakulttuuria kauneimmillaan. Kuva Olavi Joensuu.

Siispä ajelemme Hailuodon keskustaan kylille syömään. Mitä turhaa, ravintola, baarit ja kahvilat kaikki olivat suljettuna. Mikä ihmeellinen tuppukylän juhlapäivä tämä maanantai onkaan, kun ei turistille edes soppakulhoa tarjota ja kaikki palvelupisteet ovat suljettuna. Eikö täällä eletä kuin kesällä ja jahtiaikana muita ihmisiä varten!

Olen kuullut, että Hailuoto kehittelee luontomatkailua. Mutta millä eväillä? Ainoa valtti, mikä tuolla arktisella saarella muihin lähikuntiin ja Ouluun verrattuna on, on arktinen luonto, hyytävä viima ja aava meri. Miksi siitä ei tuotteisteta erilaista elämystä, parempaa kuin Lapissa? Harvalla kunnalla on tuollaista määrää potentiaalisia ulkomaalaisia päiväkävijöitä kuin Hailuodolla. Miksi turisti ei sinne tule? Yksi vastaus on ainakin se, ettei sieltä löydä edes kahvittelu- ja ruokapaikkaa, ainakaan talvimaanantaisin. Hailuodon yrittäjät ja kuntapäättäjät – herätkää talviunesta!

– Olavi Joensuu

Advertisements

Hailuoto

Hailuodon kova maine jo Kustaa Vilkunan filmeistä ja Samuli Paulaharjun kertomuksista ajoi minutkin tuolle paripeninkulmaiselle saarelle. Tarkoitus oli viettää saarella kokonainen viikonloppu ja vaellella saarelle tehdyillä reiteillä. Toisin kuitenkin kävi.

Lauttamatka hailuotoon. Kuva: Panu Pohjola

Lauttamatka hailuotoon. Kuva: Panu Pohjola

Hailuotodon tiestä seitsemisen kilometriä on lauttamatkaa. Lautoille mahtuu noin viisikymmentä autoa. Päivällä on EU sääntöjen mukainen paussi ja sen jälkeen lautta saattaa olla täyttä, muuten lauttamatka on sujuva.

Lauttaranta on saaren toisessa päässä ja kapea päällystetty tie vie  seitsemänkymmentälukulaisen maaseudun läpi kylälle. Jos parissa kohtaa ummistaa silmänsä pellon reunojen ”dinosauruksen munilta” niin voisi hyvin kuvitella saapuneensa Pohjois-Suomen maaseudulle ennen EU:ta.

Kylällä on muutama majoitusliike, kauppa, bensiiniasema, ravintoloita ja käsityömyymälä. Painelin tietenkin ensimmäisenä kotiseutumuseoon etsimään silakanpyytäjien sun muiden meriseikkailijoiden jälkiä. Turhaan. Koluamisen jälkeen löysin yhden hoitamattoman verkkoveneen ladontapaisesta. Muu oli perinteistä maatalousesineistöä. Yksi pieni torpantapainen oli mukava. Pienellä hartaudella tutkin miten käytännöllistä ihmisen asuminen on ollut. Ja kuinka vähällä mutta toimivalla tavaralla on voitu tulla toimeen.

Kuva: Panu Pohjola

Kuva: Panu Pohjola

Kuva: Panu Pohjola

Kuva: Panu Pohjola

Kuva: Panu Pohjola

Kuva: Panu Pohjola

Kuva: Panu Pohjola

Marjaniemi ja sen majakka sekä luontokeskus oli seuraava kohde. Majakka oli kiinni. Luontokeskus oli vähän pettymys. Minä en jaksa seurata isoja videoprojisointeja tai selailla kosketusnäytöltä sisältöä, jossa ei ole dramaturgista koukkua. Näitä sisältöjä kannattaisi mielestäni pukea tarinoiksi. Niitä jaksan kuunnella loputtomiin. Olihan siellä muutama hieno perinteinenkin asetelma, mutta valitettavasti siinä nurkassa jossa kuvattiin Hailuodon luonnon erikoispiirteitä ei ollut valoja. Pimeässä jäi hämärän peittoon tuo minulle tärkein anti.

Kuva: Panu Pohjola

Kuva: Panu Pohjola

Jotenkin loppukesän ja arvatenkin hektisen sesongin lopettelun tunnelma näkyi myös muualla. Lounaalla kuulin kun paikalliset kyselivät toisiltaan, että mikä kansainvaellus täällä nyt taas on. Paikallisuus taisi kuitenkin olla suhteellista, koska murre kuullosti enemmän Espoolta kuin Hailuodolta. Hinnoistakin päätellen oltiin Espoossa. Hyvää oli silti.

Kuva: Panu Pohjola

Kuva: Panu Pohjola

Käsityömyymälästä olisi takuulla lähtenyt mukaan kunnon Hailuotolainen villapaita, jos kokoja olisi ollut ja budjetti sallinut. Ostin sitten hienon leikkuulaudan. Eipä tarvi tanskasta tilata. Hienoa muutenkin, että paikallisten käsitöitä on myynnissä. Katselin molemmissa myymälöissä myös paikallisten valokuvia.

Lähdin majataloon hakemaan avainta varaamaani huoneeseen ennen pikku vaellukselle lähtöä. Eipä löytynyt sijaa majatalosta. Huone oli annettu muille. Että semmosta. Tutkiskelin karttaa ja lautta-aikataulua, joita on hyvin jaossa eri puolilla, ja totesin että ehdin parille lintutornille käymään ennen toiseksi viimeisen lautan lähtöä. Kirkkosalmella alkoi jahtikausi nokikanoilla. Lintutorni, kuten Marjaniemen polut näyttivät sopivan myös liikuntaesteisille ja silmiini tarttuikin lause, että Hailuodosta voisi tulla lintumatkailun ja ekomatkailun kohde. Kannatetaan.

Kuva: Panu Pohjola

Kuva: Panu Pohjola

Jatkoin autolla matkaa ja kävin katsomassa Petsamonlaiturilla. Siellä oli siisti taukotupa jossa tosin määräaikaishuolto olisi syytä olla ollut jo viikkoja sitten. Minua mietityttää, että mikä tämä laituri oikein sitten on ollut. Se ei selvinnyt mistään.

Kuva: Panu Pohjola

Kuva: Panu Pohjola

Hailuodolle kannattaa varmasti mennä veneellä Oulusta. Liikuntarajotteiselle lintuharrastajalle paikka voi olla varsinainen Mekka. Minä en usko meneväni sinne takaisin jos ei satu tulemaan työkeikkaa. Esimerkiksi merimetsojen muuttoaikaan.

Mutta tuuli. Voimakas, mutta lempeä merituuli oli Hailuodossa Eurooppalaista ykkösluokkaa raikkaudessaan. Sen minä otin sieltä mukaani.

Kuva: Panu Pohjola

Kuva: Panu Pohjola

– Panu Pohjola

KIRJOITTAJASTA
Panu Pohjola, Ruotsissa asuva suomalainen elokuvantekijä ja valokuvaaja. Toimii alan opettajana. Entinen erä- ja luonto-opas joka viihtyy pikkukaupunkien asvalteilla. “Minua on aina kiinnostanut valo, mekaniikka ja eläimet. Harrastan hevosia, maailman menoa, perinne-eräilyä ja kädentaitojen kehittämistä.”