Monthly Archives: October 2013

Syksy yllättää taas

Onneksi ei tälle syksylle ole vielä tullut uutisia, joissa talvi yllätti autoilijat, mutta syksy kuitenkin saapui jo perämeren pohjukkaan ja luonto alkaa valmistautua talveen. Rannat jäätyivät jo lahden pohjukoissa ja veneellä lähtiessä sai kahlailla jäiden seassa. Syksyisellä merellä rauha korostuu kesääkin enemmän, sillä kulkijoita on todella harvassa, huviveneet on suurelta osin nosteltu jo maille ja iso osa kulkijoista on kalastajia.

Kuva: Keijo Suihko

Kuva: Keijo Suihko

Syksy on omasta mielestäni parasta kalastusaikaa, kalat liikkuvat aktiivisesti ja lähellä rantoja. Välineetkin pysyvät puhtaina, kun vedet ovat kirkastuneet. Syksyisellä merellä kokee myös monia asioita, jotka jäävät keskikesällä kokematta ja joita ilolla muistelee talviöinä. Nuoren hylkeen kanssa vaihdetut katseet kallioluodolla saa hymyn väkisinkin suupieliin, samoin auringon laskun jälkeen istustelu jäätyneellä hiekkarannalla kuunvalossa lämmittää sydäntä vilunväreistä huolimatta.

Kuva: Keijo Suihko

Kuva: Keijo Suihko

Syksyisellä merellä on kuitenkin syystä vähän kulkijoita, ilman kunnollisia varusteita sinne ei kannata mennä. Veneen pitää olla kunnossa ja pelastusliivien päällä pienelläkin venematkalla. Itse olen jo muutaman vuoden kulkenut pelastuspuvussa ja paukkuliiveissä kevät- ja syysvesillä, jolloin pieni uimareissukaan ei haittaa, vaan jopa piristää. Pari asteinen vesi ei anna armoa, jos sinne joutuu uimasilleen varustautumatta.

Suurelta osin syysluonnosta saa hyviä muistoja, mutta ajoittain reissuilla tulee vastaan asioita, jotka pistää vihaksi. Tälle kesälle omalle kohdalle on tullut vastaan jo kahteen otteeseen kelluvia öljytynnyreitä. Nyt löytyi 20 l tynnyri täynnä käyttämätöntä öljyä, melkein puhki hakkautuneessa tynnyrissä kallioluodolta. Pari päivää vielä aallokossa ja hylkeen lepopaikka olisi saastunut pahoin. Voi vaan ihmetellä kuka on niin tyhmä, että näitä mereen pudottelee ja kenellä on varaa heittää korkealaatuista öljyä pois?

Kuva: Keijo Suihko

Kuva: Keijo Suihko

– Keijo Suihko

KIRJOITTAJASTA
“Huono sää on vain tekosyy jäädä sisälle.”
Ensihoitajana nykyisin ja eräoppaana aikaisemmin toiminut Keijo liikkuu vapaa-aikanaan ulkona kaikkina vuodenaikoina, maalla, pinnalla ja pinnan alla.  Harrastuksia on monia, mutta ne sitoutuvat jotenkin aina luontoon, muun muassa harppuunakalastus, laitesukellus ja metsästys.

Advertisements

Nyt sitä ollaan rikkaita miehiä.

Kivikauden mittapuulla sitä ollaan nyt rikkaita miehiä Karjalaisen Kimmon kanssa. Kimmo se oli melontaretkillään ihmetellyt Laitakarin rannoilla kummia kiviä. Sehän selvisi että nehän on niitä piikiviä joita olen jahdannut pitkin kesää.

Kuva: Panu Pohjola

Kuva: Panu Pohjola

Kuva: Panu Pohjola

Kuva: Panu Pohjola

Laitakari on Kemin ensimmäinen satama ja siellä on ollut myös höyrysaha. Alunperin Laitakari on ollut vain kasa kiviä ja ryhmä kareja mutta sitä on laajennettu rimoilla ja painolastimaalla. Painolastien mukana tuota piikiveäkin on paikalle kulkeutunut. Tulli ja satama tulivat sahan jälkeen. Kolmekymmentäluvulla sahan lautatarha paloi ja sodan jälkeen loputkin jo lopetetusta sahasta. Jäljellä on vain raunioita.

Kuva: Panu Pohjola

Kuva: Panu Pohjola

Kuva: Panu Pohjola

Kuva: Panu Pohjola

Kuva: Panu Pohjola

Kuva: Panu Pohjola

Kuva: Panu Pohjola

Kuva: Panu Pohjola

Saarelle pääse Kalkkinokalta Kemistä lyhyimmällä matkalla. Mantereen puolella on vielä hyvä nousta maihin. Merenpuolella on pari laavua jäljellä ajasta jolloin Laitakari oli suosittu retkikohde. Kuuleman mukaan punkkikannan saapuminen karkoitti retkeilijät. Eipä löytynyt yhtään punkkia vaikka piti olla paras punkkiaika. Hyvä niin.

Toinen laavuista on vielä hyvässä kunnossa ja toinenkin käyttökelpoinen. Paremman lähellä on jätteiden keräysastiat ja tyhjä puulaatikko. Myös ulkokäymälä on vielä paikoillaan. Mahtaako kukaan noita huoltaa?

Kuva: Panu Pohjola

Kuva: Panu Pohjola

Kuva: Panu Pohjola

Kuva: Panu Pohjola

No rannat ovat täynnä rimaa ja siellä täällä kilahtelee piikiven paloja. Poimin muutaman mukaan että saapi taas tuluksilla tulta iskeä. Mutta jäi niitä vielä sinullekin.

Kuva: Panu Pohjola

Kuva: Panu Pohjola

Kuva: Panu Pohjola

Kuva: Panu Pohjola

Kemin ja Tornion edustan saarissa on törmännyt tähän mennessä kummalliseen autioon tunnelmaan ja siihen että luonto valtaa takaisin joskus ihmisen valloittamaa maata. Katoavainen on ihmisen kädenjälki.

– Panu Pohjola

KIRJOITTAJASTA
Panu Pohjola, Ruotsissa asuva suomalainen elokuvantekijä ja valokuvaaja. Toimii alan opettajana. Entinen erä- ja luonto-opas joka viihtyy pikkukaupunkien asvalteilla. “Minua on aina kiinnostanut valo, mekaniikka ja eläimet. Harrastan hevosia, maailman menoa, perinne-eräilyä ja kädentaitojen kehittämistä.”

Piikiven etsintää osa I: Kalman hajua Kuusiluodolla

Tulukset ovat ainoat säälliset välineet tehdä tuli. Tuluksissa on pari kolme oleellista osaa. Yksi on karkku eli tulusrauta. Toinen on piikivi josta kipinä isketään taulaan. Lipeässä keitetty ja muokattu taula alkaa helposti ja sitkeästi kytemään kipinästä. Ei ole kummonenkaan konsti siirtää tämä kyty palavaan aineeseen. Tästä tavasta tehdä tuli ei olisi vieläkään luovuttu jos Suomen maaperästä löytyisi piikiveä. Mutta kun ei löydy. Ja piikivi kuluu kun sitä raudalla isketään.

Kuva: Panu Pohjola

Kuva: Panu Pohjola

Piikiveä saattaa löytää Perämeren saarista, joihin piikivimaista tulleet purjelaivat ovat purkaneet painolastiaan. Painolasti oli nimittäin usein kiviä. Piikiveni ehdyttyä jouduin hetkeksi suuntaamaan retkeni pelkästään sellaisiin saariin, joissa tiedetään olleen satama. Täällä pohjan perukoilla satamia oli ainakin sahasaarten rannoilla.

Kuva: Panu Pohjola

Kuva: Panu Pohjola

Kuva: Panu Pohjola

Kuva: Panu Pohjola

Ensimmäinen piikivireissu suuntautui Kuusiluotoon Tornion edustalla. Saaren suuresta sahayhteisöstä ei ole kuin hämmentäviä raunioita jäljellä. Saaren keskellä on iso monttu. Onkohan sieltä viety myös hiekkaa? Olen kuullut että montussa oli Lapin sodan aikana piilossa suomalainen tykki joka ammuskeli saksalaisia. Saksalaiset ammuskelivat tietenkin takaisin ja sama tarina kertoi että siihen sitten sahakin loppui. Joitakin rakennuksia on vielä jäljellä ja yhden asuntorakennuksen rauniot näyttävät siltä, että on saattanut pikku räjähdys autella luontoa paikkojen ennallistamisessa. Luonto on muutenkin voimalla ottanut takaisin omaansa, jopa tuota monttua. Se on tutkimukseni mukaan vielä viimevuosin toiminut Outokummun kuonavarastona.

Kuva: Panu Pohjola

Kuva: Panu Pohjola

Rannoilla on tuhoutuneita laiturirakenteita ja kiviä, mutta en löytänyt piikiveä. Villiintyneet koristekasvit olivat valloittaneet hienostotalon kivijalan ja käytävän portaineen. Jonkinlaista pajarakennusta oli koitettu ottaa uusiokäyttöön, mutta remontti oli jäänyt kesken. Luonto tuhoaa jopa isoa viemäriä, joka laski mereen pajan lähistöllä. Vandalismi on auttanut luontoa.

Kuva: Panu Pohjola

Kuva: Panu Pohjola

Kuva: Panu Pohjola

Kuva: Panu Pohjola

Kuva: Panu Pohjola

Kuva: Panu Pohjola

Kuva: Panu Pohjola

Kuva: Panu Pohjola

Kuva: Panu Pohjola

Kuva: Panu Pohjola

Saarella leijuvan kalman tunnun kruunasi rannalta löytynyt kuollut harmaahylje. Erikoinen atomisodan jälkeinen tunnelma sai siitä kruunun.

Kuva: Panu Pohjola

Kuva: Panu Pohjola

Saarelle on lyhyt matka Tornion uusitusta Leton huvivenesatamasta. Sataman puoleisella rannalla on mahdollisuus päästä maihin ja sinne oli improvisoitu jonkinlainen tulipaikkakin. Muuta huoltoa saarella ei toistaiseksi ainakaan ole. Jos ei tunnelma ja vieressä jumputtava Outokummun tehdas haittaa niin Kuusiluodolla on paljon raunioita tutkittavaksi. Taitaapa olla joku geokätkökin etsittävänä.

Kuva: Panu Pohjola

Kuva: Panu Pohjola

Kuva: Panu Pohjola

Kuva: Panu Pohjola

– Panu Pohjola

KIRJOITTAJASTA
Panu Pohjola, Ruotsissa asuva suomalainen elokuvantekijä ja valokuvaaja. Toimii alan opettajana. Entinen erä- ja luonto-opas joka viihtyy pikkukaupunkien asvalteilla. “Minua on aina kiinnostanut valo, mekaniikka ja eläimet. Harrastan hevosia, maailman menoa, perinne-eräilyä ja kädentaitojen kehittämistä.”