Monthly Archives: September 2013

Syyspäivän melontaretki Oulun saaristoon

Kolme maantieteilijää, yhtä monta kajakkia ja yksi vaatimattomalta kuulostava haaste: elävänä Oulun edustalla sijaitsevalle Hermannien saariryhmälle.

Hermannit ovat siis kolmen matalan saaren yhteenliittymä ja lähimmät saaret Toppilan kanavasta tulevalle melojalle. Merellä liikkuessa saaret näyttävät olevan niin lähellä, että eksyminenkin tuntuu vaikealta – jopa maantieteilijälle. Noin tunnin melomisen jälkeen olemme edenneet Tukkisaaren laiturilta ulapan yli määränpäänämme olevalle saariryhmälle. Ranta on niin matalaa, että joudumme raahaamaan kajakit kahlaten jo vähän matkan päästä, mutta onneksemme syksy ei vielä ole kylmentänyt vettä liiaksi.

Kuva: Juha Kalaoja

Kuva: Juha Kalaoja

Parasta saarella on sen itäpuolella sijaitseva hiekkaranta. Karkea hiekka narskuu mukavasti paljaan jalan alla ja maisema on tyypilliseen tapaan erittäin rauhallinen – ja samalla myös rauhoittava. Makkaranpaisto aurinkoisena ja lämpimänä syyspäivänä tuo mukavaa vaihtelua ja piristystä arkeen. Jos Oulu ei sattumoisin tunnu tarpeeksi rauhalliselta paikalta, niin kannattaa tulla tänne. Kuulemamme mukaan saariryhmä on kesäaikaan veneilijöiden suuressa suosiossa ja tälläkin kertaa tapaamme yhden saarelle rantautuneen matkailijan.

Kuva: Juha Kalaoja

Kuva: Juha Kalaoja

Vasta tänä kesänä aloitettu melontaharrastus on tuonut mukanaan runsaasti miellyttäviä kokemuksia, liikunnallista iloa ja kehollista mielihyvää. Ja vaikka kyse on pienestä muutoksessa maiseman havaitsemisessa, liplottelu vedenpinnan tasolla antaa aivan uuden näkökulman kotikaupungin visuaaliseen antiin ja korostaa myös sen merellisyyttä. Meloessa mietin usein myös sitä, miksi kukaan ei järjestä kesäisin turisteille suunnattuja opastettuja melontaretkiä Oulujoen suistoon. Kaiken kaikkiaan kyseessä on hyvä laji, joka on nopeasti opeteltavissa ja soveltuu lähes jokaiselle. Melonnasta kiinnostuneille voin suositella oululaisten melontakerhojen alkeiskursseja, jotka tarjoavat helpon ja mukavan aloituksen uuden harrastuksen pariin.

Kuva: Juha Kalaoja

Kuva: Juha Kalaoja

Aurinkoinen melontapäivä ja uusien saarten valloitus jätti palavan halun kiertää Oulun saaristossa kajakin ja kameran kanssa myös myöhemmin. Onneksemme lähes tyyni keli (1 m/s) antoi hyvän mahdollisuuden mennä merelle myös tällaisille aloitteleville melojille.

Matkailen tänne mielikuvissani jo samantien uudestaan. Helteinen kesäpäivä, ilta-auringon tunnelmalliset sävyt, suotuisa merituuli, hyvää seuraa, uimista ja maistuvia reissueväitä. Siinä on edellytykset elämykselliseen melontaretkeen lähellä kaupunkia.

– Juha Kalaoja

KIRJOITTAJASTA
Synnynnäinen maantieteilijä. Valokuvaaja ja maisemavideoiden tuottaja. Hailuodon kesäasukas. Kotimaan kauneuden ihailija. Ikuinen optimisti. Rakastan maisemassa olemista ja siitä nauttimista kaikilla aisteilla. Välitän kokemuksiani kuvien, videoiden ja kirjoitusten kautta. Teen parhaillaan väitöskirjaa Oulun yliopiston maantieteen laitoksella aiheesta ”Kuvista mielikuviksi: valokuvat Suomi-brändin vetovoimatekijöinä”. Lisätietoja minusta löydät
kotisivuiltani.

Advertisements

Liminganlahden luontokeskus

Liminganlahdella on näitä luontokuvaajia välillä niin että ei sekaan tahdo sopia, mutta eipä se paikan hienoutta mitenkään haittaa.

Liminganlahti

Kuva: Panu Pohjola

Luontokeskus on rakennettu Liminganlahden opastuskeskusta korvaamaan yhdelle Suomen parhaista muutolintupaikoista. Ja komea siitä tulikin. Ravintola ja kokoontumistiloja ja lintunäyttely jossa on melko jäätäviä kuvia suomalaisilta lintukuvaajilta. Näyttely on myös hyvin rakennettu ja siellä viihtyy pitkään. Varsinainen audiovisuaalinen elämyspuisto.

Kuva: Panu Pohjola

Kuva: Panu Pohjola

Kuva: Panu Pohjola

Kuva: Panu Pohjola

Vajaan kilometrin polku johtaa lintutornille, jonne mahtuu alas ja ylös, molempiin kolmekymmentä henkeä. Alas pääsee myös liikuntarajoitteiset. Jono ei kuuleman mukaan parhaina aikoina ylety ihan luontokeskukselle asti, mutta matkalle on kuitenkin rakennettu myös taukopaikkoja ja tauluja joista selviää millaisella vauhdilla Perämeri kutistuu. Minunkin ensimmäinen käyntipaikkani Liminganlahden ruovikoissa kahdeksankymmentäluvulla oli jo parisataa metriä kuivalla maalla. Eikös sitä Merenkurkkua jo saisi umpeen ettei Perämeri kokonaan katoa?

Liminganlahti

Kuva: Panu Pohjola

Kuva: Panu Pohjola

Kuva: Panu Pohjola

Liminganlahti

Kuva: Panu Pohjola

Kun Limingalle matkustaa niin kannattaa käydä vilkaisemassa todella idyllinen Vanha-Liminka ja sen museoalue.

Liminganlahden luontokeskus on minulla vakiokohteiden listalla nykyään.

– Panu Pohjola

KIRJOITTAJASTA
Panu Pohjola, Ruotsissa asuva suomalainen elokuvantekijä ja valokuvaaja. Toimii alan opettajana. Entinen erä- ja luonto-opas joka viihtyy pikkukaupunkien asvalteilla. “Minua on aina kiinnostanut valo, mekaniikka ja eläimet. Harrastan hevosia, maailman menoa, perinne-eräilyä ja kädentaitojen kehittämistä.”

Hailuoto

Hailuodon kova maine jo Kustaa Vilkunan filmeistä ja Samuli Paulaharjun kertomuksista ajoi minutkin tuolle paripeninkulmaiselle saarelle. Tarkoitus oli viettää saarella kokonainen viikonloppu ja vaellella saarelle tehdyillä reiteillä. Toisin kuitenkin kävi.

Lauttamatka hailuotoon. Kuva: Panu Pohjola

Lauttamatka hailuotoon. Kuva: Panu Pohjola

Hailuotodon tiestä seitsemisen kilometriä on lauttamatkaa. Lautoille mahtuu noin viisikymmentä autoa. Päivällä on EU sääntöjen mukainen paussi ja sen jälkeen lautta saattaa olla täyttä, muuten lauttamatka on sujuva.

Lauttaranta on saaren toisessa päässä ja kapea päällystetty tie vie  seitsemänkymmentälukulaisen maaseudun läpi kylälle. Jos parissa kohtaa ummistaa silmänsä pellon reunojen ”dinosauruksen munilta” niin voisi hyvin kuvitella saapuneensa Pohjois-Suomen maaseudulle ennen EU:ta.

Kylällä on muutama majoitusliike, kauppa, bensiiniasema, ravintoloita ja käsityömyymälä. Painelin tietenkin ensimmäisenä kotiseutumuseoon etsimään silakanpyytäjien sun muiden meriseikkailijoiden jälkiä. Turhaan. Koluamisen jälkeen löysin yhden hoitamattoman verkkoveneen ladontapaisesta. Muu oli perinteistä maatalousesineistöä. Yksi pieni torpantapainen oli mukava. Pienellä hartaudella tutkin miten käytännöllistä ihmisen asuminen on ollut. Ja kuinka vähällä mutta toimivalla tavaralla on voitu tulla toimeen.

Kuva: Panu Pohjola

Kuva: Panu Pohjola

Kuva: Panu Pohjola

Kuva: Panu Pohjola

Kuva: Panu Pohjola

Kuva: Panu Pohjola

Kuva: Panu Pohjola

Marjaniemi ja sen majakka sekä luontokeskus oli seuraava kohde. Majakka oli kiinni. Luontokeskus oli vähän pettymys. Minä en jaksa seurata isoja videoprojisointeja tai selailla kosketusnäytöltä sisältöä, jossa ei ole dramaturgista koukkua. Näitä sisältöjä kannattaisi mielestäni pukea tarinoiksi. Niitä jaksan kuunnella loputtomiin. Olihan siellä muutama hieno perinteinenkin asetelma, mutta valitettavasti siinä nurkassa jossa kuvattiin Hailuodon luonnon erikoispiirteitä ei ollut valoja. Pimeässä jäi hämärän peittoon tuo minulle tärkein anti.

Kuva: Panu Pohjola

Kuva: Panu Pohjola

Jotenkin loppukesän ja arvatenkin hektisen sesongin lopettelun tunnelma näkyi myös muualla. Lounaalla kuulin kun paikalliset kyselivät toisiltaan, että mikä kansainvaellus täällä nyt taas on. Paikallisuus taisi kuitenkin olla suhteellista, koska murre kuullosti enemmän Espoolta kuin Hailuodolta. Hinnoistakin päätellen oltiin Espoossa. Hyvää oli silti.

Kuva: Panu Pohjola

Kuva: Panu Pohjola

Käsityömyymälästä olisi takuulla lähtenyt mukaan kunnon Hailuotolainen villapaita, jos kokoja olisi ollut ja budjetti sallinut. Ostin sitten hienon leikkuulaudan. Eipä tarvi tanskasta tilata. Hienoa muutenkin, että paikallisten käsitöitä on myynnissä. Katselin molemmissa myymälöissä myös paikallisten valokuvia.

Lähdin majataloon hakemaan avainta varaamaani huoneeseen ennen pikku vaellukselle lähtöä. Eipä löytynyt sijaa majatalosta. Huone oli annettu muille. Että semmosta. Tutkiskelin karttaa ja lautta-aikataulua, joita on hyvin jaossa eri puolilla, ja totesin että ehdin parille lintutornille käymään ennen toiseksi viimeisen lautan lähtöä. Kirkkosalmella alkoi jahtikausi nokikanoilla. Lintutorni, kuten Marjaniemen polut näyttivät sopivan myös liikuntaesteisille ja silmiini tarttuikin lause, että Hailuodosta voisi tulla lintumatkailun ja ekomatkailun kohde. Kannatetaan.

Kuva: Panu Pohjola

Kuva: Panu Pohjola

Jatkoin autolla matkaa ja kävin katsomassa Petsamonlaiturilla. Siellä oli siisti taukotupa jossa tosin määräaikaishuolto olisi syytä olla ollut jo viikkoja sitten. Minua mietityttää, että mikä tämä laituri oikein sitten on ollut. Se ei selvinnyt mistään.

Kuva: Panu Pohjola

Kuva: Panu Pohjola

Hailuodolle kannattaa varmasti mennä veneellä Oulusta. Liikuntarajotteiselle lintuharrastajalle paikka voi olla varsinainen Mekka. Minä en usko meneväni sinne takaisin jos ei satu tulemaan työkeikkaa. Esimerkiksi merimetsojen muuttoaikaan.

Mutta tuuli. Voimakas, mutta lempeä merituuli oli Hailuodossa Eurooppalaista ykkösluokkaa raikkaudessaan. Sen minä otin sieltä mukaani.

Kuva: Panu Pohjola

Kuva: Panu Pohjola

– Panu Pohjola

KIRJOITTAJASTA
Panu Pohjola, Ruotsissa asuva suomalainen elokuvantekijä ja valokuvaaja. Toimii alan opettajana. Entinen erä- ja luonto-opas joka viihtyy pikkukaupunkien asvalteilla. “Minua on aina kiinnostanut valo, mekaniikka ja eläimet. Harrastan hevosia, maailman menoa, perinne-eräilyä ja kädentaitojen kehittämistä.”

Sorsajahtitunnelmia ilman saalista

Mikä vie miehet Perämeren ulkoluodoille ja saariin elokuun 20. päivänä? Tietenkin sorsan-  ja hanhenmetsästyskauden aloitus. Yleisvesialueella se onkin helppoa, kun ei tarvitse huolehtia metsästysluvistakaan. Metsästyslain mukaan on jokaisella kansalaisella siellä metsästysoikeus.
Olipa ilma mikä hyvänsä, ulapalle on päästävä. Usealle tämä hetki on jo monikymmenvuotinen tapahtuma ja perinne.

Kuva: Olavi Joensuu

Kuva: Olavi Joensuu

Vaikka tämänvuotinen reissuni jäi yhteen päivään ja pariin ohiammuttuun sorsaan, oli reissu tekemisen arvoinen. Onneksi kuitenkin kaverini sai saalista.  Edellisen päivän kova tuuli laantui aamuksi, eikä se lupaillut rantamaiden jahtimiehille runsaita saaliita. Linnut pakenevat ensitunnilla kauas ulapalle, missä kuuluikin olevat satojen lintujen parvia.  Kaukaiset haulikon laukausten kumahdukset kertoivat, että joillakin metsästäjillä oli parempi onni matkassa. Näinhän se aina on erähommissa. Kuitenkin hetkittäiset havainnot lentävistä linnuista saivat mielenkiinnon säilymään ja pyyntiveren kiertämään.

Röyttässä. Kuva: Olavi Joensuu

Röyttässä. Kuva: Olavi Joensuu

Parasta kuitenkin jahtipäivässä oli hieno toverihenki ja fiilinki meren kainalossa sekä maiseman alati vaihtuvat värisävyt ja tuulen leikki merenkalvolla. Pienen luodon kaislat ja rantakivet suojasivat pyytäjiä. Oli kuin istuisi kauniissa taulussa!

Kuva: Olavi Joensuu

Kuva: Olavi Joensuu

Ja päivän kruunasi jahtinuotiolla valmistettu rosvonpaisti ja hiilloksella haudutettu lohitintti nuotiokahvin kera.

Elokuun auringonlasku Röyttässä. Kuva: Olavi Joensuu

Elokuun auringonlasku Röyttässä. Kuva: Olavi Joensuu

Paluumatka menikin taivaanrantaa ihaillessa. Eihän täältä poiskaan osaa olla!

– Olavi Joensuu

KIRJOITTAJASTA
Perämeri on innoittanut “palijasjalakasen raahelaisen”, eräneuvos Olavi Joensuun lapsuuden leikkeihin ja veneilyyn, merivoimiin ja kalastusbiologiksi sekä merellisiin työtehtäviin muun muassa Perämeren tutkimusasemalla ja Metsähallituksessa. Nyt eläkepäiviään viettävä erätalouspäällikkö nauttii luonnosta ja upeista veneily- ja matkailukohteista haluten säilyttää ja kehittää Perämerta myös kameran ja terävän kynän avulla.