Monthly Archives: August 2013

Meriseikkailijan varusteista

Jokainen meistä meriseikkailijan uraa aloittavista miehistä hankkii ensin tietenkin asiaankuuluvat varusteet.

Tutkin Matti A. Pitkäsen kirjaa Merikalastajat ja tajuan nyt että jokaisessa kunnon veneessä on oltava lusikka. Sitä ei koskaan tiskata. Tiskaaminen tuo huonoa kalaonnea. Taskukompassi ja rannekello tarvitaan navigointiin. En välitä tupakasta joten jätän savukkeet pois listasta, mutta mietin tulitikkuja?

Jan Sunstedtin ja Tor Johnsonin Hylkeenmetsästäjät kirjasta löytää henkeäsalpaavan pitkän listan ehdottoman välttämätöntä. Yritän raivata hylkeenpyyntiporukan arjesta esiin jokaisessa kunnon veneessä välttämättömäksi luokiteltavat varusteet. Litra pirtua jää ainakin minulta hankkimatta. Transistoriradio merisään kuunteluun, merikortti, kiikarit, taskulamppu, päänsärkypulveria ja kirves voisivat tulla kyseeseen. Merikortti nyt ainakin.

Kolmas tärkeä innoittaja seikkailuihin, Tove Janssonin Muumipappa ja Meri kirja viimeistelee listaani. Eväskori termospulloineen ja myrskylyhty toistuvat usein ja vaikuttavat siis tärkeiltä.

Pukeutumisvihjeitä otan Samuli Paulaharjulta joka totesi kalastajasaamelaisten käyttävän villalapasia soutaessaan hiertymien ehkäisyyn. Veikko Huovisen Konsta Pylkkänen etsii kortteeria -kirjassa Konsta toteaa öljykangastakin tarpeelliseksi huonolla säällä vesillä liikuttaessa.

Saatan tarvita jonkinlaista kelluntapukinetta jos noudatan veneentestauksessa erään entisen luotsin neuvoa ja kokeilen veneeni ominaisuuksia kunnes tiedän koska se menee nurin.

Airot, äyskäri, tappi, mela, keulaköysi, ehkä ankkuri ja kone työkaluineen ja pikkuisine varaosineen kuuluu jokaiseen veneeseen. Olisiko hätäraketti liioittelua?

Onko jo kaikki? Entä leirityminen?

Mitä-Missä-Milloin Camping -kirja vuodelta 1959 kehoittaa vesiretkeilijää pukeutumaan ”työvaatteisiin” koska vesillä vaatteet kuluvat, likaantuvat ja kastuvat. Pitkillä retkillä varavaatteita voi ottaa mukaan kastumiselta suojattuun kassiin. Taskusta löytyy kirjan mukaan taskuveitsi purkinavaajineen ja korkkiruuveineen sekä puukko. Edelleen taskussa on nenäliina. Tulitikut vedenpitävässä kotelossa. Rahat ja muut tärkeät paperit, kuten toilettipaperi, niinikään vedenpitävässä kotelossa.

Teltaksi kirja suosittaa kupolitelttaa joka seisoo ilman kiilojen tukea tukevasti tuulessakin. Huopa kuivuu nopeammin kuin makuupussi. Hyvä makuualusta on kovilla kallioilla ja märällä hiekalla tarpeen. Ensiapupussi ja keitin on syytä varata pitkille retkille.

Näillä pitäsi sitten pärjätä. Saa nähdä pysyykö vene enää pinnalla tällä lastilla?

– Panu Pohjola

KIRJOITTAJASTA
Panu Pohjola, Ruotsissa asuva suomalainen elokuvantekijä ja valokuvaaja. Toimii alan opettajana. Entinen erä- ja luonto-opas joka viihtyy pikkukaupunkien asvalteilla. “Minua on aina kiinnostanut valo, mekaniikka ja eläimet. Harrastan hevosia, maailman menoa, perinne-eräilyä ja kädentaitojen kehittämistä.”

Advertisements

Talkooväkeä Iin Röyttässä

Kuuden veneily- ja purjehdusseuran muodostama Röyttän toimijat on aktivoitunut suositun veneilykohteen saattamiseksi entistä ehommaksi. Talkookutsu toi satamaan kolmisenkymmentä venettä ja yhtä paljon talkoolaisia. Niinpä ajelin veneelläni  Meri Oulun konsertin jälkeen yötä myöten Röyttään. Suunnitelmissa oli talkoiden jälkeen sienestystä, marjastusta ja sorsajahtia viiden päivän ajaksi.

Kuva: Olavi Joensuu

Röyttän satamaa. Kuva: Olavi Joensuu

Osansa talkoisiin toivat kesän Röyttässä työskennelleet maisemaekspertit, lampaat.

Maisemaekspertit töissä Röyttässä. Kuva: Olavi Joensuu

Maisemaekspertit töissä Röyttässä. Kuva: Olavi Joensuu

Riemuliiterin katto saa piakkoin uuden peltikatteen.

Riemuliiteri. Kuva: Olavi Joensuu

Riemuliiteri. Kuva: Olavi Joensuu

Pusikoituneen vajan seinustalta annettiin lähtöpassit myös satavuotiaalle raidalle, josta muotoutui jykevät istumapallit rantanuotiolle.

Istumapenkit tehtiin vanhasta raidasta. Kuva: Olavi Joensuu

Istumapenkit tehtiin vanhasta raidasta. Kuva: Olavi Joensuu

Kuva: Olavi Joensuu

Kuva: Olavi Joensuu

Talkoomiehet ja -naiset lähtivät sunnuntaina kotiin. Vain eläkeläiset jäivät nauttimaan röyttämiljöön rauhasta…

Näkymää Röyttästä. Kuva: Olavi Joensuu

Näkymää Röyttästä. Kuva: Olavi Joensuu

…ja mahtavasta tyrnisadosta.

Tyrnisatoa. Kuva: Olavi Joensuu

Tyrnisatoa. Kuva: Olavi Joensuu

Tyrnisatoa. Kuva: Olavi Joensuu

Tyrnisatoa. Kuva: Olavi Joensuu

– Olavi Joensuu

KIRJOITTAJASTA
Perämeri on innoittanut “palijasjalakasen raahelaisen”, eräneuvos Olavi Joensuun lapsuuden leikkeihin ja veneilyyn, merivoimiin ja kalastusbiologiksi sekä merellisiin työtehtäviin muun muassa Perämeren tutkimusasemalla ja Metsähallituksessa. Nyt eläkepäiviään viettävä erätalouspäällikkö nauttii luonnosta ja upeista veneily- ja matkailukohteista haluten säilyttää ja kehittää Perämerta myös kameran ja terävän kynän avulla.

Oolannin sodan jälkiä

Joskus on mukava käydä isojen ja tunnettujen muistomerkkien sijaan pienemmillä ja jopa hieman tuntemattomilla paikoilla.

Eräs tällainen pieni muistomerkki löytyy Kuivaniemen Vatungista. Muistomerkki on pystytetty kunnioittamaan niitä Kuivaniemen asukkaita, jotka estivät brittejä tuhoamasta heidän varastojaan Oolannin sodan aikana heinäkuussa 1855. Britit olivat ankkuroituneet läheisen Hietakallan edustalle, josta kahtena päivänä tekivät maihinnousuyrityksiä. Muistomerkki on pystytetty ensimmäisen päivän taistelupaikalle, jossa erään tarinan mukaan paikallinen nuorimies ampui brittiupseerin jo veneeseen jolloin hyökkäävät veneet perääntyivät takaisin merelle.

Kuva: Keijo Suihko

Kuva: Keijo Suihko

Muistomerkin luona on laavu ja nuotiopaikka, jossa on kävijöitä ympäri vuoden. Maantieltä paikalle pääsee pienen muinaismuistomerkin opastama. Mereltä päin talvisin paikalle opastaa moottorikelkkojen urat ja kesällä sinne löytää kallioiden ja vanhojen linjamerkkien opastamana. Varovaisuutta kannattaa kuitenkin noudattaa, läheiset karit tulevat aivan pintaan ja kivet ovat teräviä jopa uimarin polvella kokeiltuna…

Kuva: Keijo Suihko

Kuva: Keijo Suihko

Yllättäen paikka oli kiinnostava myös pinnan alta tarkasteltuna. Tuleva syksy on kirkastanut vesiä ja pinnan alla näki jopa toista metriä, yleensä kun näin lähellä Kuivajokea ei näe omaa kättänsä pidemmälle. Simpukoita oli tarraantunut jokaiseen kivenkoloon mistä hiekkaa löytyi ja pieniä kalanpoikasiakin näkyi. Toivottavasti tulevaisuudessa irtonaisen aineksen kulkeutuminen jokien mukana vähentyy ja merivedet jokien läheisyydessä alkavat muistuttaa vettä eikä raparperikiisseliä, kuten eräs sukeltaja asian ilmaisi.

Kuva: Keijo Suihko

Kuva: Keijo Suihko

– Keijo Suihko

KIRJOITTAJASTA
“Huono sää on vain tekosyy jäädä sisälle.”
Ensihoitajana nykyisin ja eräoppaana aikaisemmin toiminut Keijo liikkuu vapaa-aikanaan ulkona kaikkina vuodenaikoina, maalla, pinnalla ja pinnan alla.  Harrastuksia on monia, mutta ne sitoutuvat jotenkin aina luontoon, muun muassa harppuunakalastus, laitesukellus ja metsästys.

Piknik Seskarön saarelle

Seskarö on isohko saari Haaparannalta länteen. Sinne pääsee autolla, parikymmentä kilometriä Suomen rajalta Luulajaan päin on tienhaara rantaan.

Haparanda Seskarö. Kuva: Panu Pohjola

Haparanda Seskarö. Kuva: Panu Pohjola

Ajelin tuonne yhtenä kauniina, mutta tuulisena päivänä kun luulin että pikku veneelläni ei kannattaisi lähteä vesille. Olen usesti käynyt alueen uimarannalla joka sijaitsee leirintäalueella mutta tällä kertaa en kääntynytkään sahan kohdalta vasemmalle vaan jatkoin matkaa suoraan.

Vastaan tuli aivan ihanan näköinen vanhan tyylin kalastajakylä. Pieniä mökkejä ja taloja vieri vieressä. Parkkeerasin auton kun löysin ensimmäisen sataman ja aloin kävelemään kylää ja sen rantoja ympäri. Suojaisia pieniä satamia löytyi ja kalastajakylän tunnelma.

Haparanda Seskarö. Kuva: Panu Pohjola

Haparanda Seskarö. Kuva: Panu Pohjola

Haparanda Seskarö. Kuva: Panu Pohjola

Haparanda Seskarö. Kuva: Panu Pohjola

Haparanda Seskarö. Kuva: Panu Pohjola

Haparanda Seskarö. Kuva: Panu Pohjola

Jatkoin tutkimusretkeä autolla ajellen rantatietä takaisin ja käymällä sopivassa kohdassa kävelemässä. Useita pieniä valkamia ja yksi isompi hiekkaranta löytyi. Siellä olikin muutama retkivene nokka hiekalla rantaan ankkuroituna. Ranta löytyy länsipuolelta saarta. Hieno paikka.

Haparanda Seskarö. Kuva: Panu Pohjola

Haparanda Seskarö. Kuva: Panu Pohjola

Käykääpä katsomassa kun olette matkalla uimarannalle. Minun teki mieli muuttaa sinne.

Haparanda Seskarö. Kuva: Panu Pohjola

Haparanda Seskarö. Kuva: Panu Pohjola

– Panu Pohjola

KIRJOITTAJASTA
Panu Pohjola, Ruotsissa asuva suomalainen elokuvantekijä ja valokuvaaja. Toimii alan opettajana. Entinen erä- ja luonto-opas joka viihtyy pikkukaupunkien asvalteilla. “Minua on aina kiinnostanut valo, mekaniikka ja eläimet. Harrastan hevosia, maailman menoa, perinne-eräilyä ja kädentaitojen kehittämistä.”

Sandskär-Haparanda skärgårds nationalpark

Retki Sandskäriin huumasi minut täysin. Ruotsalaisen leppoisaan pehmeään hiekkaan kiedottu olemassaolontaistelu kaukana merellä. Olen jonkinverran kiertänyt luonnossa ja tämmöinen huumaus on minulle tullut vain Björklidenissä ja Sandskärissä. Paratiisikuru on kolmantena ja auringonlasku korkealla vuoristossa Alpeilla neljäntenä. Sandskärissä syödään että ei tultaisi syödyksi ja syödään että tultaisiin syödyksi. Ja sen tuntee soluissaan. Oli jopa helpotus päästä takaisin merelle tuosta ilmapiiristä.

Haparanda Sandskär. Kuva: Panu Pohjola

Haparanda Sandskär. Kuva: Panu Pohjola

Haparanda Sandskär. Kuva: Panu Pohjola

Haparanda Sandskär. Kuva: Panu Pohjola

Sandskär eli hiekkakari on ruotsalainen vastine Kemin Selkäsarvelle, mutta siinä missä Sarvessa on kiviä on täällä hiekkaa, ja kiviä. Kari se ei enää ole maankohoamisen vuoksi. Saari on paljon isompi, noin 5 km pitkä ja sen luonto on todella vaihtelevaa. Olen aina suositellut ensimmäiseksi vaelluskohteeksi Pallas-Ounas väliä, mutta nyt löytyi parempi paikka. Täällä ei voi eksyä mutta kävelemistä on silti viikonlopuksi tarpeeksi kun kiertelee saaren ympäri ristiin rastiin.

Haparanda Sandskär. Kuva: Panu Pohjola

Haparanda Sandskär. Kuva: Panu Pohjola

Haparanda Sandskär. Kuva: Panu Pohjola

Haparanda Sandskär. Kuva: Panu Pohjola

Vanhaa kalastajaelämää pystyy kuvittelemaan Kumpulassa vaikka se onkin pienempi kuin parhaina aikoinaan. Jotenkin kuitenkin kappelin kirveellä veistetyt kuluneet penkit antoivat minulle sen aidoimman kosketuksen menneeseen.

Haparanda Sandskär. Kuva: Panu Pohjola

Haparanda Sandskär. Kuva: Panu Pohjola

Menin saarelle Bosminalla jonka kippari Staffan Svanberg, armoitettu Haaparannan saariston historian- ja luonnontuntija kertoi meille paljon asiaa ja tarjosi ruokaa ja kahvia sopivin väliajoin. Opastus oli ruotsinkielellä ja asiaa tuli paljon. Minulle liikaakin mutta mukana oli muutama biologi sun muita guruja joten ehkä Staffan siksi pisti parastaan.

Kuva: Panu Pohjola

Kuva: Panu Pohjola

Kumpulassa on kuitenkin monipuoliset taulut ja merkityn luontopolun opaskirjanen myynnissä jos kaikkea ei heti muista. Sen avulla tulen kiertämään saaren kun menen sinne seuraavaksi kerraksi pidemmäksi aikaa.

Haparanda Sandskär. Kuva: Panu Pohjola

Haparanda Sandskär. Kuva: Panu Pohjola

Retken kohokohta minulle tuli jo kuitenkin heti aluksi kun kävimme menomatkalla vilkaisemassa harmaahyljeyhdyskuntaa. Keikkuvasta aluksesta 600 mm linssillä ja käsivaralla kuvaaminen ei ollut helpoin homma. Onneksi mallit olivat todella upeita ja kokeneita poseeraajia.

Kuva: Panu Pohjola

Kuva: Panu Pohjola

Kuva: Panu Pohjola

Kuva: Panu Pohjola

Sandskäristä löytää faktatietoa www.swedishlapland.com osoitteesta. Retkikohteena paikka on oikein hyvä, mikään ei ole suurta eikä prameaa, mutta kunnossa yksityiskohtia myöden.

Haparanda Sandskär. Kuva: Panu Pohjola

– Panu Pohjola

KIRJOITTAJASTA
Panu Pohjola, Ruotsissa asuva suomalainen elokuvantekijä ja valokuvaaja. Toimii alan opettajana. Entinen erä- ja luonto-opas joka viihtyy pikkukaupunkien asvalteilla. “Minua on aina kiinnostanut valo, mekaniikka ja eläimet. Harrastan hevosia, maailman menoa, perinne-eräilyä ja kädentaitojen kehittämistä.”

Veneilijöiden elojuhlat Iin Röyttässä 3.8.2013

Jo parikymmentä vuotta ovat röyttäläiset veneseurat järjestäneet purjehduskauden päätösjuhlat Röyttän saarella Iin edustalla elokuun ensimmäisenä viikonloppuna. Tänä vuonna järjestelyistä vastasi Iin Meriseura.

elojuhlat_ohjelma_olavi_joensuu

Kuvat: Olavi Joensuu

Lähes sata venekuntaa juhlisti päiviä kesäisen lämpimässä säässä. Edes lauantaina päivän kestävä sumuverhous ei estänyt juhlakansan saapumista nauttimasta ehkä parhaiten järjestetystä ohjelmasta. Lapset nauttivat rantahietikon aktiviteeteista, merirosvolaivasta, kenttäpeleistä ja onkikilpailuista. Röyttän maisematyöntekijänä olevan pässin punnitus oli monelle kalamiehellekin uutta arvattavaa.

Kuvat: Olavi Joensuu

Kuvat: Olavi Joensuu

Rantabuffetti tarjosi palvelujaan aamupalasta myöhäiseen  iltapalaan saakka. Oli jopa oululaisen yrittäjän venetarvikkeiden myyntipistekin tarvitseville.  Lohisoppalounas oli tunnettua iiläistä laatua ja tosi maistuvaista.  Riemuliiterin avauduttua kutsui orkesteri väkeä merimiesvallin myötä ja kohta tanssin rytmit levisivät hämärtyvään iltaan.

Kuvat: Olavi Joensuu

Kuvat: Olavi Joensuu

Monihenkinen orkesteri tahditti venekansaa pikkutunneille saakka ja tulevaan syksyyn. Saaren seitsemän veneseuran jäsenet olivat kuin yhteistä perhettä. Ja mikä parasta, myös Kemistä ja Torniosta oli useita venekuntia jakamassa juhlailoa. Tällaisia tapahtumia, jotka yhdistävät venekansaa toivoisi myös Rajattoman Perämeri- projektin myötä kehittyvän pitkin kesää ja rannikkoa. Paljon näkyikin uusia venekuntia ja nuorta purjehduskansaa. Laituriparlamentit käsittelivät kaikille tärkeitä asioita reviirirajoista piittaamatta. Veneseurojen saunat lämpenivät niin jäsenille kuin vieraillekin. Summerin soidessa tulivat myös kilpapurjehtijat maaliinsa.

Kuvat: Olavi Joensuu

Kuvat: Olavi Joensuu

Hetkellistä luonnonrauhaa halajaville Röyttän luontopolku tarjosi aamulenkillä kaunista saaristoluontoa ja piispan vihkimä hiljentymispaikka henkistäkin ravintoa.

Olisivatpa rannikon päättäjät olleet mukana ja nähneet, kuinka tarpeellinen olisi sataman ja palveluvarustuksen ajantasaistaminen Röyttässä. Onneksi lahoava betonilaituri kesti vielä suurimmatkin alukset. Vilpittömät onnitteluni ja kiitokseni Iin Meriseuralle hienoista juhlista. Parikymmenvuotisen käyntikokemukseni perusteella nämä olivat parhaat tapahtumat, mitä tähän mennessä on ollut – eivätkä ne aiemmatkaan ole ikävystyttäneet!

Olavi Joensuu

KIRJOITTAJASTA
Perämeri on innoittanut “palijasjalakasen raahelaisen”, eräneuvos Olavi Joensuun lapsuuden leikkeihin ja veneilyyn, merivoimiin ja kalastusbiologiksi sekä merellisiin työtehtäviin muun muassa Perämeren tutkimusasemalla ja Metsähallituksessa. Nyt eläkepäiviään viettävä erätalouspäällikkö nauttii luonnosta ja upeista veneily- ja matkailukohteista haluten säilyttää ja kehittää Perämerta myös kameran ja terävän kynän avulla.

Vanhoja muistoja Luodonselältä

Ajelin veneelläni  Oulusta Lumijoen Varjakkaan. Kalasatama on perinteinen ahtaine avovenelaituripaikkoineen ja lastauslaitureineen. Sain kuitenkin veneeni laiturin päähän, kun ei se mahtunut puomien väliin. Vanha Hailuoto-laiva, joka nyttemmin seisoo tukevasti maalla kesäkahvilana, toi mieleen vanhoja muistoja ajalta, jolloin se liikennöi Oulun torin rannasta.  Värikästä oli matkustajajoukko kantamuksineen ja jopa kotieläimineen!

Ajellessani poikki Hailuodonselän tuli mieleeni ensimmäiset troolausmatkani Perämerellä. Olin nuorena  biologilanttuna keräämässä  silakkanäytteitä pro graduani varten. Kirjassani ”OLMMOS, tähtihetkiä mereltä ja eräelämästä”  kuvaan tuota tapahtumaa seuraavasti:

”Mieleenpainuvin kalastusmatka tehtiin Luodonselälle Oulunsalon ja Hailuodon väliin toukokuussa 1974. Olimme ajaneet troolilla vajaan tunnin. Katselin aluksen kaikuluodista kalatilannetta veden alla, kun yht´äkkiä ruutu musteni. Pohjassa näkyi yli kahdeksan metrin korkeudelta kalamassaa. Samassa tunsimme, että perässä vedettävä troolimme alkoi täyttyä. Oli kuin olisimme ajaneet aluksen tahmeaan voisulaan.

Trooli täyttyi suuliinojen neljäkymmenmillistä havasta myöten täyteen silakkaa ja nousi pintaan. Mikä näky!  Ammattikalastajien Timo Hirvosen ja Tapio Nauskan ilmeistä saattoi päätellä heti,  että tämä ei ollut ihan jokapäiväistä herkkua.

Kaloja levisi verkon silmistä pitkin merta. Taivas alkoi täyttyä kirkuvista lokeista.  Onnen päivä kaikille!

Haavimme kaloja troolin suusta alukseen muutaman tuhat kiloa ja sidoimme troolin suun kiinni.

– Tämä saalis on pakko hinata Riutunkarille kalasatamaan, sanoi Timo. – Emme saa tätä ikinään nostetuksi alukseen täällä merellä.

Muistan vieläkin, miten aluksen vanaveteen jäi hopeinen kulku-ura mailien matkalle. Saattojoukkona oli satojen lokkien riitelevä parvi.

Satamassa loppu saalis saatiin punnituksi. Puntariin kertyi yli kymmenentuhatta kiloa puhdasta silakkaa.  Se oli silloin Perämeren suurin troolilla saatu saalis. Surkeinta kalastajien kannalta tilanteessa oli jo silloin, että kaikki meni Kalajoelle minkin rehuksi pilkkahinnalla. Mitä ravintovarojen tuhlausta, ajattelin.”

Troolisaalis Luodonselältä vuonna 1974. Kuva: Olavi Joensuu

Troolisaalis Luodonselältä vuonna 1974. Kuva: Olavi Joensuu

On upeaa veneillä pitkin merenselkiä ja muistella vanhoja tapahtumia. Muistoja löytää jopa aavalta mereltä. Aina ei tarvitse rantautua satamaan tai saareen.

Olavi Joensuu

KIRJOITTAJASTA
Perämeri on innoittanut “palijasjalakasen raahelaisen”, eräneuvos Olavi Joensuun lapsuuden leikkeihin ja veneilyyn, merivoimiin ja kalastusbiologiksi sekä merellisiin työtehtäviin muun muassa Perämeren tutkimusasemalla ja Metsähallituksessa. Nyt eläkepäiviään viettävä erätalouspäällikkö nauttii luonnosta ja upeista veneily- ja matkailukohteista haluten säilyttää ja kehittää Perämerta myös kameran ja terävän kynän avulla.