Monthly Archives: July 2013

Sarvipäivä 2013

Metsähallitus ja Boundless Bothnian Bay-hanke Tornion Meripelastuseuran suosiollisella avustuksella tekivät minulle tänä vuonna mahdolliseksi osallistua Sarvipäiville Perämeren kansallispuistossa Kemin Selkä-Sarvessa.

Matkalla kansallispuistoon Selkä-Sarveen. Kuva: Panu Pohjola

Matkalla kansallispuistoon Selkä-Sarveen. Kuva: Panu Pohjola

Kuva: Panu Pohjola

Kuva: Panu Pohjola

Paikalla oli jo paljon sakkia ja lisää tuli jatkuvasti. Sää oli tälle ajankohdalle tyypillisen hieno. Haitari soi ja porukka viihtyi.

Kuva: Panu Pohjola

Kuva: Panu Pohjola

Muutamien puheiden jälkeen päästiin kohokohtaan eli vuoden Sarvipään valintaan. Sarvipääksi valitaan henkilö joka on toiminut ansiokkaasti Perämeren kansallispuiston hyväksi. Tunnettu lintumies Pentti Rauhala valittiin vuoden 2013 Sarvipääksi, onneksi olkoon minunkin puolestani. Ollaan tavattu aikaisemmin hänen pitämällään hienolla lintukurssilla.

Vuoden 2013 Sarvipää, Pentti Rauhala. Kuva: Panu Pohjola

Vuoden 2013 Sarvipää, Pentti Rauhala. Kuva: Panu Pohjola

Lohisoppaa ja tanssit, vaeltelua saarella ja kotimatka Meripelastusseuran m/s Karppella. Ensi vuonna uudestaan totesi moni lähtijä. Saa nähdä miten minun käy ?

Kuva: Panu Pohjola

Kuva: Panu Pohjola

Kuva: Panu Pohjola

Kuva: Panu Pohjola

Katso video päivästä:

– Panu Pohjola

KIRJOITTAJASTA
Panu Pohjola, Ruotsissa asuva suomalainen elokuvantekijä ja valokuvaaja. Toimii alan opettajana. Entinen erä- ja luonto-opas joka viihtyy pikkukaupunkien asvalteilla. “Minua on aina kiinnostanut valo, mekaniikka ja eläimet. Harrastan hevosia, maailman menoa, perinne-eräilyä ja kädentaitojen kehittämistä.”

Monimuotoinen Kattilankalla

Oulun väylän uloimpia saaria edustava Kattilankalla on eräs lempikohteeni  veneilyssä. Suojasatama, tosin erittäin hankala rantautua kovalla tuulella, mahdollistaa isoillekin veneille maihinmenon. Saari edustaa sekä välisaariston että ulkosaariston ominaispiirteitä. Etelärannan puoleinen alue on suojapuustoista pensaikkoa kaislikkoinen ja mataline rantoineen. Ulkomeren puoli taas on kivikkorantaista ja karumpaa. Ja voi sitä lintujen määrää ja lajirunsautta! Missään en ole nähnyt niin lukuisia lajeja samalla hehtaarilla – kaikki lokkilajit, tiirat, puolisukeltaja- ja sukeltajasorsat, meriharakat, valkoviklot, karikukot ja pääskyset ottavat vieraan vastaan. Myös muuttoaikoina saari on oivallinen tarkkailupiste.

Monimuotoinen Kattilankalla. Kuva: Olavi Joensuu

Monimuotoinen Kattilankalla. Kuva: Olavi Joensuu

Kalastajakulttuuri on saarella myös vahvasti läsnä.  Vanhat,  kunnostetut kalastajamökit ja tuoreen kalan ja meren tuoksu vievät ajatukset lapsuuden kalastuskokemuksiin.   Kiviniemen meripelastusseuran tukikohta ja kulkijoille avoin autiotupa takaavat osaltaan turvallisuutta.

Myös retkeilijästä on huolehdittu: löytyy lankutetut kulkuväylät hietikolla, siistit nuotiopaikat pöytineen ja penkkeineen, jopa polttopuita oli joku hommannut. Saari on myös siisti kuin lapsen pylly. Ja onneksi saari on sen verran ulapalla, ettei siellä useastikaan ole tungosta, mitä nyt kauniina viikonloppuina ja parhaina kalastussesonkeina.

Olavi Joensuu

KIRJOITTAJASTA
Perämeri on innoittanut “palijasjalakasen raahelaisen”, eräneuvos Olavi Joensuun lapsuuden leikkeihin ja veneilyyn, merivoimiin ja kalastusbiologiksi sekä merellisiin työtehtäviin muun muassa Perämeren tutkimusasemalla ja Metsähallituksessa. Nyt eläkepäiviään viettävä erätalouspäällikkö nauttii luonnosta ja upeista veneily- ja matkailukohteista haluten säilyttää ja kehittää Perämerta myös kameran ja terävän kynän avulla.

Hylkytalkoot Sarvessa

Heinäkuun keskimmäisenä lauantaina järjesti Boundless Bothnian Bay mahdollisuuden päästä Sarveen Perämeren kansallispuistoon seuraamaan sukeltajien hylkytalkoita.

Saatiin kyyti Tornion Meripelastusseuran P/V Karppella.

Kuva: Panu Pohjola

Matkalla saareen, kuvassa viestintäassistentti Meri. Kuva: Panu Pohjola

Hylkytalkoot Sarvessa. Kuva: Panu Pohjola

Kahdeksan paikkakunnan sukeltajia oli saapunut iso porukka paikalle usealla aluksella. Mediaa ja henkilökuntaa oli paikalla kaikista päälehdistä ja kauempaakin. Pikaisten esitelmien ja lounaan jälkeen porukka katosi eri hylyille sukeltelemaan.

Hylkytalkoot Sarvessa

Sukeltajat Julia ja Susanna lähdössä vedenalaiselle luontopolulle. Kuva: Panu Pohjola

Pääsin M/S Pauhan kyydissä seurailemaan vedenalaisen luontopolun kiertelemistä. Siitäpä ei paljon muuta pinnalta nähnyt kuin kuplat mutta päivä oli hieno ja rooibosta hörppien meni tunti mukavasti kun sukeltajat olivat ”polulla”. Janne Rekilä Projekt Aware sukellus- ja rantasiivustapahtumasta suostui ottamaan vedenalaisen kamerani mukaan lenkille ja dokumentoi kun Essi Keskinen, meribiologi ja yksi luontopolun rakentaja löysi yllätyksekseen polulta uuden hylyn.

Suojelubiologi Essi Keskinen löysi hylyn osan yhdessä Janne Rekilän kanssa. Kuva: Panu Pohjola

Suojelubiologi Essi Keskinen löysi hylyn osan yhdessä Janne Rekilän kanssa. Kuva: Panu Pohjola

Älä kerro kenellekään, mutta Sarveen kannattaa poiketa vaikka ei sukeltaisikaan.

– Panu Pohjola

KIRJOITTAJASTA
Panu Pohjola, Ruotsissa asuva suomalainen elokuvantekijä ja valokuvaaja. Toimii alan opettajana. Entinen erä- ja luonto-opas joka viihtyy pikkukaupunkien asvalteilla. “Minua on aina kiinnostanut valo, mekaniikka ja eläimet. Harrastan hevosia, maailman menoa, perinne-eräilyä ja kädentaitojen kehittämistä.”

Miksi mennä merta edemmäs kalaan?

Perämeren kansallispuistoon kerääntyi metsähallituksen johdolla joukko vapaaehtoisia sukeltajia eri puolilta Suomea kartoittamaan mahdollisia uusia hylkyjä alueella, mutta meri tekikin tepposet. Hylkyjä etsittiin usean veneen voimin laajalta alueelta mutta hylky löytyikin suoraan kansallispuistoon tehdyn luontopolun varrelta.

Kuva hylystä. Kuva: Keijo Suihko

Kuva hylystä. Kuva: Keijo Suihko

Luultavasti jäiden mukana luontopolulle ajelehtinut hylyn osa sopeutui niin hyvin luontopolkuun, ettei sitä ensin edes hylyksi mieltänyt, vieressä nimittäin on vedenalaiselle luontopolulle tarkoituksella tuotu hylky, sekä hylyistä kertova kyltti. Itse vedenalainen luontopolku on sukeltajille tehty maksimissaan 4 metrin syvyydessä sijaitseva reittinarulla varustettu polku, jonka varrelta voi mukavasti lukea perämeren pinnan alaisesta luonnosta selkeistä infokylteistä, sekä samalla havainnoida lukemiaan asioita polun varrelta.

Perämeren hylyistä kertova kyltti vedenalaisella luontopolulla. Kuva: Keijo Suihko

Perämeren hylyistä kertova kyltti vedenalaisella luontopolulla. Kuva: Keijo Suihko

Luontopolkua voi lämpimästi suositella kaikille alueella poikkeaville sukeltajille, reitin alkupäässä on ankkuripoiju jossa noin 4 metriä vettä, joten isommallakin veneellä pääsee kiinnittymään. Reitin alkupään poiju on vain parinkymmenen metrin päässä josta laskeudutaan reitille.

Simpukka Perämeren pohjassa. Kuva: Keijo Suihko

Simpukka Perämeren pohjassa. Kuva: Keijo Suihko

Koko polun kiertämiseen menee nopeasti uiden, ehkä 25 minuuttia mutta kannattaa varata aikaa, reitin varrella on runsaasti kasvistoa, erilaisia pohjatyyppejä sekä kalaparviakin näkee jos oikein osaa katsoa ja hiljentyä. Toivotaan että ensi vuonna saadaan nauttia yhtä hyvästä talkoohengestä, ehkä jopa useamman päivän ajan…

– Keijo Suihko

KIRJOITTAJASTA
“Huono sää on vain tekosyy jäädä sisälle.”
Ensihoitajana nykyisin ja eräoppaana aikaisemmin toiminut Keijo liikkuu vapaa-aikanaan ulkona kaikkina vuodenaikoina, maalla, pinnalla ja pinnan alla.  Harrastuksia on monia, mutta ne sitoutuvat jotenkin aina luontoon, muun muassa harppuunakalastus, laitesukellus ja metsästys.

Glas och aluminium ruttnar inte

Onsdag den 3 juli 2013.

På Bergskär, i inloppet till Kågefjärden, finns: Två bryggor. En på västra sidan för större båtar och en på sydsidan för mindre. Grillplatser och bord/bänkar och en torrtoa mitt på ön.

Bestämdes att en lunch på havet nog var det som denna dag skulle ägnas åt. Sagt och gjort. Hustru, son, sonhustru och två barnbarn packades ner i båten för en tur ut till Bergskär och lunch. Den fasta bryggan på västra sidan av Bergskär angjordes med lite strul då vinden var sydlig och ganska hård. Flytbryggan på sydsidan var inte att tänka på. Sen är man ju lite ringrostig så här i början av sommaren.

Glas och aluminium ruttnar inte. Bild: Ulf Bystedt

Glas och aluminium ruttnar inte. Bild: Ulf Bystedt

Uppe på ön dukades lunchen upp på bordet vid grillringen. I en skreva vid grillplatsen låg en tom vinflaska och en likaledes tom ölpava. På grillringen stod en använd engångsgrill. En del människor verkar tro att glas och aluminium ruttnar bort på ett par dagar. Till de människorna kan jag bara säga: DET STÄMMER INTE. Eller också tycker man bara att ”städa efter sig det får någon annan göra. Det är jag för fiiin för”. Vi tog i alla fall upp efter dessa miljösvin innan någon gjort sig illa på glaset. Plåster gick det åt ändå för sonsonen Hugo drattade i en regnvattensdamm när han skulle fånga grodyngel. Våta klippor är hala var lärdomen han drog av detta, samt att ett sår under foten är obekvämt att gå på.

Efter en kort tur till Boviken, och inspektion av bryggan vid campingplatsen där vändes stäven hemåt mot Kåge Båtklubb. En typisk härlig dag på havet.

Ulf Bystedt

OM BLOGGAREN
Ulf Bystedt bor i Ersmark och är aktiv i Kåge  Båtklubb. Skriver artiklarna i klubbtidningen. Han  och hustrun Kerstin har en Marieholm 24 med en 170 hk Penta på inu-drev. Ulf har haft båt i hela sitt liv, förutom i två år. Dessa två år var de värsta i hans liv.

Meri.

Kolme vuotta on seinälläni ollut ikivanha merikortti Perämerestä. Kaksi vuotta sitten muutin Perämeren rannalle ja ostin uudet merikortit. Tänä vuonna hankin pienen puisen veneen. Nyt  tutustun siihen viimeiseen luonnonelementtiin joka on minulle vielä outo. Meri. Mitä minä  odotan ?

Kuva: Panu Pohjola
Olen ollut kuvaamassa Alpeilla ja Norjan ja Islannin vuorilla. Olen laskenut koskia Tornion- ja Muonionjoella. Ajanut vuokravenettä sisävesillä. Ajanut mönkiällä, maastoautolla sekä koiravaljakolla erämaissa. Ohjannut vesitasoa Pielisen päällä ja roikkunut helikopterin
ovesta Kukkolankoskella. Ratsastanut pitkin polkuja aina kun mahdollista.  Kävellyt pitkin tuntureita takkaporojen kanssa ja ilman. Syntynyt keskelle metsää. Mutta merta minä en tunne.  En ollenkaan.

Merellä olen ollut vain muutaman melontareissun Pertti Sutisen apuoppaana, syyskuussa. Kylmää, märkää, nälkä  ja kova fyysinen rasitus. Pelastusvarusteilla lastattu kajakkini  suuremman osan aikaa veden alla kuin päällä. Kuvasin dokumenttia Kemin tuulivoimaloiden pystytyksestä. Liikuimme isolla proomulla, keikkuvilla hinaajilla ja pikkuisella punaisella 70-luvun Terhillä, jonka kaiken yli lyövät aallot upottivat öisin aallonmurtajan takana. Onneksi oli nostureita lähellä. Kaverini vei minut luodoille kuvaamaan. Mainingit täyttivät veneen sillä aikaa kun kannoimme kamerat toiselle puolelle luotoa. Minä seisoin vedessä pitämässä venettä ja kaveri veneessä akku sylissä kunnes pumppu oli poistanut enimmän osa vedestä ja pääsimme kolmemetristen aaltojen seasta rantaan.

Takana on myös noin sata talvista vuorokautta Perämeren jäällä safarioppaana ja  kuvausreissuilla. Varsinainen sielunmaisema, hentoinen vaakasuora viiva kahden harmauden välissä. Muistan kun eksyin sinne ensimmäisen ja viimeisen kerran asiakkaiden kanssa täydellisessä hernerokkasumussa. Oli pakko palata rantaan ja ottaa uusi suunta. Ajoin sen jälkeen kelkalla yksin viikon aluetta ristiin rastiin kunnes tunsin jokaisen kiven nimeltä. Sumussa ei auta muu kuin sulkea silmät ja odottaa että kartta kääntyy sisällä oikeinpäin. Entä se kerta ennen joulua kun etsin turvallista reittiä ja uusi jää  notkui kelkan liikkeitä myötäillen ja alla kimalsi syvyys kuin tähtitaivas kirkkaan jään läpi ?

Kuva: Panu Pohjola
Muistan toki myös tyrskytaimenen kalastusreissut upeassa syyssäässä kun keittelimme kahvia veneessä ja ihmettelimme Riskilöitä. Tai kuvausreissuja Sarveen Ahti Kuoppalan tarinoita  kuunnellen tai Ajoksen keskikaljabaariin haastattelemaan vanhoja merenkulkijoita. Niissä  kuvissa on paljon hienoa valoa.

Mutta ajattelen merta.  Jos maantieltä poistetaan kaikki valot ja suuntaviitat ? Jos tie kätkisi  sisäänsä salakavalia kuoppia joita ei näe kuin äärimmäisen harjaantunut silmä ? Jos tiellä olisi  välillä matalia siltoja ja sinun pitäisi tuntea sentilleen autosi korkeus ennenkuin uskallat niistä ali ? Jos tiellä ei olisi rajoja ja se ei johtaisi mihinkään ja jokapaikkaan ?

Hyvien odotusten ja pienen jännityksen vallassa varustelen pientä puista venettäni. Olkoon meri sille armollinen.

– Panu Pohjola

KIRJOITTAJASTA
Panu Pohjola, Ruotsissa asuva suomalainen elokuvantekijä ja valokuvaaja. Toimii alan opettajana. Entinen erä- ja luonto-opas joka viihtyy pikkukaupunkien asvalteilla. “Minua on aina kiinnostanut valo, mekaniikka ja eläimet. Harrastan hevosia, maailman menoa, perinne-eräilyä ja kädentaitojen kehittämistä.”

Minä, meri ja mielenrauha

Kipuan lautan portaat ylemmäksi, jotta näkisin sen paremmin. Liikkuvassa luonnontaulussa on mukana vain kaksi kaunista osaa – meri ja taivas. Rajaan mielessä näkyvän maiseman niin, että mukana on yksi kolmannes kevyesti tuulessa aaltoilevaa Perämerta ja kaksi kolmannesta sinertävää kesätaivasta. Ja minä ihmettelen, miten kaksi noin yksinkertaista elementtiä pystyy siihen, mihin edes valtava määrä viihdeteknologiaa ei pystyisi.

Tunnen mielihyvää, kun katseeni pysyy paikallaan liikkuvassa maisemassa. Rauhoitun ja naurahdan, koska olen jo unohtanut sen asian, josta vielä hieman aiemmin annoin mieleni stressaantua. Juuri nyt pelkkä oleminen on tarpeeksi, enkä kaipaa mitään muuta tähän hetkeen.

Hapuilen mielessäni sanoja kuvaamaan tuota yksinkertaisuudesta kumpuavaa mielihyvän tunnetta. Rauhalliseen tahtiin aaltoileva vedenpinta saa aikaan levollisuutta. Taivaalla hiljalleen liikkuvat pilvet tuovat viestiä maailman kauneudesta ja kaiken takana lopulta vallitsevasta positiivisuudesta. Yhdessä nuo yksinkertaiset luonnonelementit luovat kokonaisuuden, jossa on kaikki tarvittava mielenrauhan saavuttamiseksi.

Kuva: Juha Kalaoja

Kuva: Juha Kalaoja

Ajattelen, kuinka turhaa moni asia loppujenlopuksi on. Jatkuva, kaikkialle ulottuva globaali kilpailu, loppumaton menestyksen tavoittelu, asetettujen tavoitteiden saavuttaminen, kiire ja tiukat aikataulut. Ehkä ne antavat elämään sisältöä, mutta minun unelmanani on saavuttaa mielenrauha ja onnellisuus, ja sen tavoitteen saavuttamisessa meri – ja luonto kokonaisuudessaan on vahvasti läsnä.

Saavun saarelle, otan polkupyöräni ja lähden. Löydän vanhan, maalipinnaltaan rapistuneen pookin ja annan pyöräni kaatua vapaasti maahan. Suuntaan merelle ja kuulen aggressiivisia vastalauseita. Syöksyilevät tiirat eivät selvästikään pidä reittivalinnastani. Saavun rantaan, rohkaistun ja päätän mennä uimaan, vaikka tuuli on melkoinen. Vaahtopäiset aallot kastelevat nopeasti ja kuohuava meri ottaa minut pian valtaansa. Voimakkaasti kehoani vastaan puskevat aallot saavat aikaan hyvänolon tunteen, joka tuntuu syvällä sisimmässäni saakka. Annan aaltojen viedä, olen vain ja kellun.

Tämä hetki on täydellinen.

– Juha Kalaoja

KIRJOITTAJASTA
Synnynnäinen maantieteilijä. Valokuvaaja ja maisemavideoiden tuottaja. Hailuodon kesäasukas. Kotimaan kauneuden ihailija. Ikuinen optimisti. Rakastan maisemassa olemista ja siitä nauttimista kaikilla aisteilla. Välitän kokemuksiani kuvien, videoiden ja kirjoitusten kautta. Teen parhaillaan väitöskirjaa Oulun yliopiston maantieteen laitoksella aiheesta ”Kuvista mielikuviksi: valokuvat Suomi-brändin vetovoimatekijöinä”. Lisätietoja minusta löydät kotisivuiltani.

På seglats till Norra Kvarken

På Holmön fick vi se och uppleva ett gammalt kultursamhälle. De flesta husen bebos av yngre människor, som arbetar på fastlandet (färja) och jorden brukas inte längre.

Holmön. Bild: Peter Lugnegård

Holmön. Bild: Peter Lugnegård

Men vi såg hästar och får, dock inga kor. Kultursamhället är väl uppskyltat, man kunde läsa när gårdarna byggts, vem som bott i husen och även vad de människorna livnärde sig på.

I hamnen låg ena dagen bara motorbåtar och nästa dag bara segelbåtar.

Holmön. Bild: Peter Lugnegård

Holmön. Bild: Peter Lugnegård

De två med de längsta masterna var ute på en rekognoseringstur. De skulle starta en regatta mellan Sandhamn och Luleå nästa sommar.

Sen har vi tagit oss igenom en ovädersdag och ätit gott på hamnkafeet i Järnäsklubb.

Peter Lugnegård

OM BLOGGAREN
Seglaren Peter Lugnegård är pensionerad turismutvecklare, ordförande i Kåge Båtklubb och vice ordförande i Västerbottens Båtförund. Bloggar tillsammans med sin sambo Kristin Allebrink, entusiastisk seglare i Bottenvikens skärgård sedan 20 år. Naturvänner, som fotar mycket och som gillar att skriva.

Kehittyykö Iin Röyttä liian hitaasti?

Vietin kesän neljännellä venereissulla heinäkuisen ekaviikon päiviä Iin Röyttässä, Paikkahan on minulle tuttu jo 1970-luvulta. Paljon on veneseurojen ja Metsähallituksen toimesta vuosikymmenten saatossa tehtykin Röyttän kehittämiseksi: pelastettu historialliset rakennukset Luotsila ja Lastaaja, rakennettu satama laitureineen, vedetty saari valtakunnan sähköverkkoon, rakennettu infokatos ja luontopolku saaren luontoa ja historiaa esittelemään sekä tehty piispan vihkimä luontokirkko länsirannalle. Hiljentymispaikalla on muuten ilman digitaalitekniikkaa toimiva upea, alati vaihtuva alttaritaulukin!

Röyttän satamaelämää. Kuva: Olavi Joensuu

Röyttän satamaelämää. Kuva: Olavi Joensuu

Huomasin saarella käyskennellessäni kauhukseni, miten aika kuluu. Lähes kaikki paikat laituripatiota ja lankutusta myöten ovat ränsistymässä. Onneksi luontopolun haalenneet taulut oli uusittu. Kirkko toki seisoo jykevästi paikallaan, mitä nyt meri oli roskannut alttaritaulun alaosan. Infokatoskin oli saanut uutta ilmettä, mutta kovin vähän! Tyhjät seinät eivät paljon infoa anna.

Kuva: Olavi Joensuu
Pahinta kuitenkin, ettei satamaa suojaavaa betonilaituria oltu vieläkään kunnostettu. Isommat alukset eivät enää voi laituriin kiinnittyä. Venelaiturin ponttoonitkin näyttävät vuotavan.  Suunnitelmia on tehty, rahoitusta pyritty järjestelemään siinä kuitenkin onnistumatta. Tuntuu maakrapumaiselta, ettei alueen tärkeimpiä rakennelmia, laitureita, nähdä niin tärkeänä. Suojasatamalle turva on kaikkein oleellisinta!

Kuva: Olavi Joensuukesä2012 014
Alueen veneseurat, pikkupomot ja suunnittelijat ovat tiettävästi kaikkensa tehneet, mutta asian taakse olisi saatava varsinaiset rahoituksesta päättävät tahot niin Metsähallituksessa kuin alueviranomaisissakin. Myös Boundless Bothnian Bay-projekti voisi vahvemmin vaikuttaa päättäjiin. Investointirahoitus olisi suuressa organisaatiossa pystyttävä keskittämään muutamiin tärkeisiin kohteisiin, eikä jakaa periaatteella kaikille jotakin ja liian vähän. Pitkospuille ja karusellihuusseille ei tule käyttäjiä, ellei suojasatama toimi!

Kaikesta huolimatta uskon, että lähivuosina Iin Röyttä hohtaa entistä kirkkaampana Perämeren helmenä. Onhan se kuitenkin lähes ainoa laadukas virkistyskohde, jonne ei autolla pääse.

Olavi Joensuu

KIRJOITTAJASTA
Perämeri on innoittanut “palijasjalakasen raahelaisen”, eräneuvos Olavi Joensuun lapsuuden leikkeihin ja veneilyyn, merivoimiin ja kalastusbiologiksi sekä merellisiin työtehtäviin muun muassa Perämeren tutkimusasemalla ja Metsähallituksessa. Nyt eläkepäiviään viettävä erätalouspäällikkö nauttii luonnosta ja upeista veneily- ja matkailukohteista haluten säilyttää ja kehittää Perämerta myös kameran ja terävän kynän avulla.

Inte ett bekymmer i tankarna

Fredag den 5 juli 2013

Ikväll fick hustrun en strålande ide:
– Vi åker ut i båten och bara slappar, tyckte hon
– Toppen, tyckte jag.

Soligt och fint när vi åkte men det svartnade mer och mer i inlandet. Vi ankrade i lä norr om Bastuholmen i Kågefjärden och kokade kaffe. Sen läste vi och kopplade verkligen av till ljudet av ett stilla sommarregn som spelade över rufftaket. Kan inte bli just mycket bättre här i livet. Inte ett bekymmer lyckades ta sig in i tankarna.

Jag ska bli bättre på att fota våra äventyr det lovar jag för text kan bli lite långrandigt.

På Bastuholmen har Kåge Båtklubb två bryggor och en klubbstuga för medlemmar och gästande båtar. På klubbens hemsida kan man lätt navigera fram till bilder på och positioner för bryggorna.

Ulf Bystedt

OM BLOGGAREN
Ulf Bystedt bor i Ersmark och är aktiv i Kåge  Båtklubb. Skriver artiklarna i klubbtidningen. Han  och hustrun Kerstin har en Marieholm 24 med en 170 hk Penta på inu-drev. Ulf har haft båt i hela sitt liv, förutom i två år. Dessa två år var de värsta i hans liv.