Blogi päättyy – Bloggen avslutas – The blog is closing

Boundless Bothnian Bay-hanke, joka on käynnistänyt tämän blogin noin vuosi sitten, päättyy kesäkuussa. Niin myös tämä blogikokeilu päättyy. Kiitämme lämpimästi vapaaehtoisia lokikirjoittajia, jotka ovat uhranneet vapaa-aikaansa ja suoneet upeat tuotoksensa meidän kaikkien iloksi!

Tästä lähtien blogiin ei enää kirjoiteta. Olemassa olevat kirjoitukset säilyvät kuitenkin yhä luettavissa. Suosittelenkin selailemaan niitä, kun mietitte seuraavan retkenne kohdetta lähialueella.

Hyvää kesää!

Bloggen avslutas

Projektet Boundless Bothnian Bay som startade den här bloggen för ungefär ett år sedan avslutas i juni. Och bloggen kommer då också att avslutas. Vi vill rikta ett varmt tack till de frivilliga bloggarna som har offrat en del av sin fritid och låtit oss njuta av deras underbara upplevelser!

Från och med nu, blir det inga nya inlägg i den här bloggen. Dock kommer de befintliga inläggen att finnas kvar. Jag rekommenderar dig att ta en titt på dem för att hitta bra destinationer för din nästa resa i närområdet.

Ha en god sommar!

The Blog is closing

Boundless Bothnian Bay project which started this blog about a year ago, is about to end in June. So this blog experiment will end, too. We want to say warm thanks to the volunteer log writers who have sacrificed some of their free time and let us enjoy their gorgeous producings.

From now on, there will be no new posts in this blog. However, the existing post will stay accessible. I recommend you to take a look at them, when thinking of the destination of your next trip in the neighbouring area.

Have a nice summer!

Heini Rosqvist
BBB project team

 

BBB-projekti päättyy – veneily jatkuu mutta satamat rapistuvat

Touko-kesäkuiset veneretkeni Oulun lähialueille paljastivat karmean totuuden. Lähes jokaisessa venesatamassa on jotain, mikä rapistuu sekä valtion että kuntien rahanpuutteen vuoksi. BBB-projekti on tehnyt hyviä esityksiä veneilyn ja siihen tukeutuvan matkailun kehittämiseksi. Mutta suunnittelu ilman toteutusta ei tuota villoja!

Samaan aikaan, kun Oulu nostaa merellistä imagoaan Toppilan Meripäivien myötä, on anteeksiantamatonta, että valtio (lue Metsähallitus) antaa rapistua saamattomuuttaan mm. tärkeimmät suojasatamat ja veneilytukikohdat kuten Kattilankallan suojasataman ja Iin Röyttän sinilippusataman. Jos ratkaisuksi esitetään, että viedään vuotavat ponttoonilaiturit pois ja puretaan rapistuvat betonisillat, osoittaa se täydellistä välinpitämättömyyttä ja asiantuntemattomuutta veneilytukikohtien ja vesiturvallisuuden tärkeydestä. Keskittämällä suuren talon investoinnit voitaisiin asiat saada hyvin kuntoon. Venekanta kasvaa ja matkaveneiden koko suurenee, mikä tulisi ottaa huomioon myös pienempien kunnallisten satamien kehittämisessä.

 

Kattilankallan vuotava laituri. Kuva: Olavi Joensuu.

Kattilankallan vuotava laituri. Kuva: Olavi Joensuu.

 

Iin Röyttän betonilaituri. Kuva: Olavi Joensuu.

Iin Röyttän betonilaituri. Kuva: Olavi Joensuu.

Tulin  juuri mereltä räväkän tuulen saattelemana. Yövyin veneessä ja aamulla heräsin lumisateeseen – muutama päivä ennen Juhannusta!! Tulin vakuuttuneeksi, että toimivia suojasatamia tarvitaan näillä karuilla rannoilla.

BBB-projekti päättyy, sekin kaiketi rahanpuutteeseen? Mutta veneily ja merellinen elämä jatkuu. Nautitaan siitä! Ja kauniista maisemista! Perämeri on täynnä yllätyksiä.

Hailuoto marjaniemi

Hailuodon Marjaniemi. Kuva: Olavi Joensuu.

Raahen museonranta. Kuva: Olavi Joensuu.

Raahen museonranta. Kuva: Olavi Joensuu.

maakalla

Maakalla, Kalajoki. Kuva: Olavi Joensuu.

nallikari

Nallikari, Oulu. Kuva: Olavi Joensuu.

Oulu, torinranta

Torinranta, Oulu. Kuva: Olavi Joensuu.

Oulu-laiva

Oulu-laiva. Kuva: Olavi Joensuu.

 

r+¦ytt+ñ, elojuhlat 2013

Elojuhlat, Iin Röyttä 2013. Kuva: Olavi Joensuu.

Olavi Joensuu

KIRJOITTAJASTA
Perämeri on innoittanut “palijasjalakasen raahelaisen”, eräneuvos Olavi Joensuun lapsuuden leikkeihin ja veneilyyn, merivoimiin ja kalastusbiologiksi sekä merellisiin työtehtäviin muun muassa Perämeren tutkimusasemalla ja Metsähallituksessa. Nyt eläkepäiviään viettävä erätalouspäällikkö nauttii luonnosta ja upeista veneily- ja matkailukohteista haluten säilyttää ja kehittää Perämerta myös kameran ja terävän kynän avulla.

Helppo ja kiinnostava retkikohde – Tankar

Eteläiseltä Perämereltä löytyi upea veneretkeilykohde. Tankarin majakkasaari hyvine satamineen ja toimivine palveluineen yllätti minut toukokuisena kevätpäivänä, kun pääsin tutustumaan saareen BBB-projektin tiedotusretkeilyllä. Pro Tankar -yhdistys vaalii saaren historiaa ja kehittää sen nykyistä toimintaa yhdessä monien muiden sidosryhmien kanssa.

Image

Tankarin vanhoja pieniä puutaloja. Kuva: Olavi Joensuu.

Tankarin historia ja luonto ovat saaren vetovoima. Tuhat vuotta sitten merestä noussut kalliosaari on tänä päivänä vehreä kasvillisuudeltaan. Saarelle suojaisen itärannan tuntumaan on ajan myötä rakennettu puutaloyhdyskunta, joista vanhin kalamaja on 1780-luvulta. Enimmillään mökkejä on ollut nelisenkymmentä ja niissä yöpyviä kalastajia puolitoistasataa. Historian havinaa voi veneilijä kokea kalastajien vuonna 1788 rakentamassa kirkossa, parissa majassa, joihin on kerätty museotavaraa ja erityisesti saaren hylkeenpyynnin historiaa. Vaikuttavaa on ihailla aitoa hylkeenpyyntivenettä, jossa pyytäjät ja saaliit majoittuivat jäälakeuksilla jopa kuukausia vahvan traaninhajun ympäröiminä.

Image

Tankarin kirkon rakentamista varten hankituista nauloista löytyy merkintä vuodelta 1788. Kuva: Olavi Joensuu.

Image

Vanha hylkeenpyyntivene. Kuva: Olavi Joensuu.

Tankarin majakkamestarin pihassa saaren korkeimmalla paikalla on erikoinen merimerkki, 11 jalkaa korkea kivikummeli, jota saaressa vierailijat ovat vuosikymmeniä kasvattaneet rannasta tuomillaan kivillä. Tankarin nykyinen majakka on yksi kauneimmista rakennelmista, punavalkoinen peltikuorinen ristikkopalkeista niitattu torni, jonka kierreportaissa on 122 askelmaa.

Image

Kivikummelia ei enää nykyään koroteta uusilla kivillä. Kuva: Olavi Joensuu.

Image

Majakanmäki. Kuva: Olavi Joensuu.

Kun vuonna 1912 Suomen luotsilaitos venäläistettiin, protestoivat lähes kaikki luotsit eroamalla tehtävästään. Jälkipolvet teettivät pronssisen muistotaulun luotsiaseman pihakallioon. Taulussa on eronneiden luotsien nimet ja teksti: ”Muistomerkki niille luotseille, jotka eivät alistuneet ryssän sortoon.”

Lintujen muuton seurantaan saari on oiva paikka. Vaikka saarella pesii vain 40 lintulajia, havaitaan vuosittain muuton aikana yli kolmesataa lintulajia. Alue kuuluu Natura 2000-suojelualueverkostoon.

Tankarin saaren saavutettavuus on hyvä. Yhteysalus m/s Jenny liikennöi kesällä kuusi kertaa viikossa Kokkolasta. Saaressa on kolme eri satamaa ja väyläsyvyyttäkin minimissään neljä metriä. Vieraslaiturit ovat myös hyvät. Saarella yrittäjän ylläpitämä kahvila-ravintola ja pienimuotoinen majoitustoiminta sopii myös veneettömälle vierailijajoukolle.

Image

M/S Jenny saapuu satamaan. Kuva: Olavi Joensuu.

– Olavi Joensuu

KIRJOITTAJASTA
Perämeri on innoittanut “palijasjalakasen raahelaisen”, eräneuvos Olavi Joensuun lapsuuden leikkeihin ja veneilyyn, merivoimiin ja kalastusbiologiksi sekä merellisiin työtehtäviin muun muassa Perämeren tutkimusasemalla ja Metsähallituksessa. Nyt eläkepäiviään viettävä erätalouspäällikkö nauttii luonnosta ja upeista veneily- ja matkailukohteista haluten säilyttää ja kehittää Perämerta myös kameran ja terävän kynän avulla.

Nälissämme maistelimme arktisia elämyksiä

Arktisuus kiinnostaa ulkomaalaisia myös Oulussa. Ei tarvitse mennä kauas Lappiin tai Norjaan löytääkseen lunta, jäätä, pakkasta ja revontulia. Menemällä vaikka Perämeren jäälakeuksille, voi kuvitella, säästä riippuen, olevansa tosi pohjoisessa ja arktisen luonnon armoilla. Oulussa on satoja ulkomaalaisia opiskelijoita ja varmaankin tuhansia muita kävijöitä, turisteja, yritysvieraita, työntekijöitä jne., joita kiinnostaa kokea erilaisia arktisia elementtejä. Luontomatka olisi vain tehtävä helposti saavutettavaksi, korkealaatuiseksi ja ympärivuotiseksi. Siinäpä yrittäjille haasteita!

Oulun yliopiston ulkomaalaiset kummityttöni ja heidän opiskelukaverinsa ovat jo useita talvijuttuja kokeilleetkin, kun sain ehdotuksen lähteä kuskiksi Hailuotoon. Piti kokeman jään päällä aavalla merellä autoilua ja rannattoman arktisen jäätikön ihailua Marjaniemen nokalla. Siispä matkaan.

Hailuodon autolautta kulkee läpi vuoden, turisti ei välttämättä. Kuva Olavi Joensuu.

Hailuodon autolautta kulkee läpi vuoden, turisti ei välttämättä. Kuva Olavi Joensuu.

Sattui olemaan maanantaipäivä, koska silloin opiskelijoilla oli luennoista vapaata. Siispä porukka autoon ja matkaan. Mielelläni esittelin saaren upeaa luontoa ja historiaa. Olihan minulla omakohtaisia kokemuksia monista seikkailuista, joita Marjaniemen biologisella asemalla aikoinaan asuessani olin saarella kokenut. Sää oli aurinkoinen pakkaspäivä ja Hailuodon jäätie viimeisiä päiviä ajokunnossa.

Auto kiitää Hailuodon jäätiellä, saukko tiettömällä jäällä. Kuva Olavi Joensuu.

Auto kiitää Hailuodon jäätiellä, saukko tiettömällä jäällä. Kuva Olavi Joensuu.

Luonto ei meitä pettänyt. Jäälakeus ja taivaanranta loisti sään vaihteluissa sinisissä pastellisävyissään. Saukko tervehti meitä karikon jääkasoilla. Marjaniemen upeat hietikot, kalamajat ja sataman kalastajaveneet antoivat aavistuksen kesästä. Aavan meren karikoille kasaantuneet jääröyssyt, kuin aavemainen vuoristojono, kutsui kiipeilemään ja nauttimaan viimasta ja lumierämaasta. Opiskelijoille elämys oli unohtumaton, vaikka emme mitään superäksöniä tehneetkään.

Marjaniemen rannattomalle jäälakeudelle kasaantuneet jääröykkiöt houkuttelevat seikkailuihin. Kuva Olavi Joensuu.

Marjaniemen rannattomalle jäälakeudelle kasaantuneet jääröykkiöt houkuttelevat seikkailuihin. Kuva Olavi Joensuu.

Marjaniemen hiekkarantaa arktisessa asussa. Kuva Olavi Joensuu.

Marjaniemen hiekkarantaa arktisessa asussa. Kuva Olavi Joensuu.

Kävelyretket rannoilla tekivät tehtävänsä ja nälkä kurni jo kovasti vatsanpohjassa. Onhan Marjaniemessä hotelli ja kahvila, ajattelin. Tarjoan porukalle vaikka kuuluisat lohisopat. Mutta eipä onnistunutkaan, molemmat talot oli suljettuna. Luontokeskuskin hienoine näyttelyineen pysyi saavuttamattomissa. Sekä hotelli että luontonäyttely ovat kiinni tilapäisesti remontin vuoksi. Parkkipaikan luonto- ja infotaulustakaan ei ollut esittelymielessä mitään hyötyä – ei sanaakaan edes lontoon murteella.

Marjaniemen kalastajakylä –  kalastajakulttuuria kauneimmillaan. Kuva Olavi Joensuu.

Marjaniemen kalastajakylä – kalastajakulttuuria kauneimmillaan. Kuva Olavi Joensuu.

Siispä ajelemme Hailuodon keskustaan kylille syömään. Mitä turhaa, ravintola, baarit ja kahvilat kaikki olivat suljettuna. Mikä ihmeellinen tuppukylän juhlapäivä tämä maanantai onkaan, kun ei turistille edes soppakulhoa tarjota ja kaikki palvelupisteet ovat suljettuna. Eikö täällä eletä kuin kesällä ja jahtiaikana muita ihmisiä varten!

Olen kuullut, että Hailuoto kehittelee luontomatkailua. Mutta millä eväillä? Ainoa valtti, mikä tuolla arktisella saarella muihin lähikuntiin ja Ouluun verrattuna on, on arktinen luonto, hyytävä viima ja aava meri. Miksi siitä ei tuotteisteta erilaista elämystä, parempaa kuin Lapissa? Harvalla kunnalla on tuollaista määrää potentiaalisia ulkomaalaisia päiväkävijöitä kuin Hailuodolla. Miksi turisti ei sinne tule? Yksi vastaus on ainakin se, ettei sieltä löydä edes kahvittelu- ja ruokapaikkaa, ainakaan talvimaanantaisin. Hailuodon yrittäjät ja kuntapäättäjät – herätkää talviunesta!

– Olavi Joensuu

Kevät helmikuussa

Useimmiten näin helmikuussa pakkaset paukkuvat ja lunta riittää, mutta ei näköjään tänä talvena. Lunta ei ole nimeksikään ja merellä lyö aallot heikkojen jäiden päällä. Onneksi etelän puoleinen tuuli heikkeni hetkeksi ja jäälle pääsi taas. Kamera sukelluskoteloon turvaan, pelastuspuku päälle ja reissuun…

Usean päivän jatkunut lämpöaalto ja reipas etelätuuli olivat tehneet tehtävänsä, jään päällä oli nilkkaan asti vettä ja sohjoa, eikä luntakaan ollut enää ollenkaan. Railoista ja kivien kupeista jäälle oli puskenut paikoitellen jopa 5 cm kerroksen hiekkaa. Uveavantoja oli syntynyt keskelle tasaista jäätä ja jään väri vaihteli kirkkaan sinisestä lähes mustaan.

Lämpöaalto oli tehnyt tehtävänsä jäälle. Kuva: Keijo Suihko

Lämpöaalto oli tehnyt tehtävänsä jäälle. Kuva: Keijo Suihko

Hiekkaa jään päällä. Kuva: Keijo Suihko.

Hiekkaa jään päällä. Kuva: Keijo Suihko.

Kivien ympärille oli tullut sulia onkaloita, joihin luonto oli tehnyt omia näyttelyitään.

Jääonkalo. Kuva: Keijo Suihko.

Jääonkalo. Kuva: Keijo Suihko.

Kävelin pienen saaren lähettyvillä nilkkoja myöten sohjossa kahlaten, kun edessä vilahti jäällä jotain. Ensin katsoin, että siinä ajelehti vain roska, mutta roska lähtikin uimaan karkuun jään päälle jääneessä lammikossa. Onneksi kukaan ei nähnyt seurannutta näytelmää. Minä konttasin vesilammikossa rähmälläni kamera ojossa pienen kalanpoikasen paetessa henkensä edestä. Varmaan vartin jaksoin yrittää saada kunnollista kuvaa, mutta kala veti pidemmän korren. Nappasin vastahakoisen mallin kiinni ja laskin sen uimaan kiven vierestä. Kiitokseksi sain pari kunniakierrosta kiven ympäri, jonka jälkeen malli katosi jään alle jatkamaan elämäänsä.

Malli jään päällä. Kuva: Keijo Suihko.

Malli jään päällä. Kuva: Keijo Suihko.

Tämän kevään retkeilykelit meren jäällä näyttävät olevan uhattuina. Jos nämä lämpimät kelit jatkuvat eikä pakkasjaksoja enää tule, niin jäät tulevat olemaan todella heikkoja kevään mittaan. Jään päälle kertynyt hiekka ja lämmin vesi sulattavat jäätä nopeasti, mikä saattaa aiheuttaa heikkoja kohtia paikkoihin joissa normaalisti niitä ei ole. Veikkauksessa minulla ei yleensä ole onnea, mutta tällaisen sään jatkuessa voisin sanoa, että talviturkki saattaa lähteä monelta varomattomalta ennen aikojaan. Muistakaa pitää vähintään naskalit mukana, ettei tule isompia vahinkoja kuin kastuneita vaatteita.

– Keijo Suihko

Tuulta, aurinkoa ja kirkasta jäätä

Hieman se alkoi talvisen merellä liikkujan mieltä huvittamaan kun vielä ennen joulua säätiedotuksesta sai lukea aallonkorkeudesta eikä jään paksuudesta, mutta onneksi se talvi tulikin nopeasti ja sen jälkeen onkin saanut nauttia mahtavista ulkoilumahdollisuuksista merellä. Huhupuheiden perusteella näin hyvin on päässyt autollakin liikkumaan jäillä viimeksi parikymmentä vuotta sitten. Itse olen liikkunut enimmäkseen jalan, suksilla tai koiran vetämänä, mutta eniten jäällä liikkujia on näkynyt autolla. Puoli metriä teräsjäätä ja jään pinnalla vain pieniä laikkuja lunta, kelpaahan siinä ajella.

Uusiakin harrastuksia on tullut kokeiltua kun olosuhteet ovat olleet niin mahtavat. Retkiluistelun maailmaan pääsi tutustumaan usean viikon ajan vuodenvaihteen tienoilla ja onhan se mahtavaa. Pitkiä potkuja ja maisemat vaihtuvat nopsaan. Välillä jopa liiankin nopsaan. Kerran hieman puolihuolimattomasti sen enempää ajattelematta valjastin koiran ja kytkin sen vyöhön. Hieman epäröiden koirakin katseli isännän potkuttelua ja uutta ääntä takana, mutta kun se hoksasi että siellähän se isäntä roikkuu perässä eikä kitkaa vedossa juuri ole niin sitten mentiin. Vauhtia riitti sen verran etten suosittele ihan heti kokeilemaan, tai laittakaa ainakin kypärä ja jääkiekkosuojukset päälle.

Vauhdittaja. Kuva: Keijo Suihko.

Vauhdittaja. Kuva: Keijo Suihko.

Alkutalven mahtavat jääolosuhteet ovat olleet omiaan myös kalastukselle. Verkkoja oli helppo viritellä kirkkaaseen jäähän, eikä vettäkään ole ollut jään päällä haittaamassa liikkumista. Kalastuksen lomassa on päässyt myös tutustumaan vedenalaiseen elämään, eri kalalajit tulevat paikalle eri aikoina. Kilkkien elämäkin alkoi kiinnostaa kun niitä ilmestyi verkon alapaulaan paikassa jossa kesäisin niitä ei ole näkynyt sukeltaessa eikä kalastaessa. Lyhyen selvityksen jälkeen tulikin nopea vastaus kilkkien liikkeisiin, ne asuvat kesällä syvemmillä vesillä ja nousevat talvisin matalampiin paikkoihin. Pitää toivoa että keväällä olisi jään alla sen verran kirkasta että pääsisi kokeilemaan sukellusta jään alle ja tutkiskelemaan näitä otuksia luonnollisessa ympäristössä.

Verkot jään alla. Kuva: Keijo Suihko

Verkot jään alla. Kuva: Keijo Suihko

Kunnollisten varusteiden ja olosuhteiden tuntemista tuskin voi liikaa painottaa ja merellä liikkuessa keli voi vaihtua nopeasti auringonpaisteesta nollanäkyvyyteen. Itse olen jo kerran tälle talvea joutunut luovuttamaan ja lähtemään pois jäältä. Kalastus 15 asteen pakkasessa 15m/s tuulessa sai hanskat ja varahanskatkin jäätymään siihen kuntoon ettei niitä saanut enää edes käteen. Onneksi takin povarista löytyi sinne unohtuneet hanskat ja silmille sai laskettelulasit. Ilman kypärähuppua, laskettelulaseja ja varahanskoja paleltumia olisi varmasti tullut.

Täydessä talvivarustuksessa. Kuva: Keijo Suihko

Täydessä talvivarustuksessa. Kuva: Keijo Suihko

Kannattaa hyödyntää nämä hienot jääolosuhteet merellä ennen kuin lunta tulee lisää, lähialueiden laavut saavuttaa nopeasti eikä nuotiopaikkaakaan tarvitse etsiä kinoksen alta. Aina retkeen ei tarvitse edes kohdetta, eilen iltapäivä meni sujuvasti lähirannan pusikon reunoja kierrellen ja katsellen hirvien, jänisten ja kauriiden jälkiä.

– Keijo Suihko

Around the Bothnian Bay in three days, part 3

The final day began as grey as the previous days, but our journalists were on a good mood. They gathered up on the hotel lobby and were given Jopo-bikes, a Finnish one-size bike that fits everyone. A cycling tour around Oulu was about to start. Sightseeing by bike was a lot more convenient than by bus, because it’s easier to stop and look at things when you don’t have to get out of a bus and then rush back in dozens of times. The temperature was just above zero degrees, so the roads were a kind of mixture of slush and ice, but there weren’t any major fallings or accidents. The tour ended on Oulu marketplace, where our journalists left their Jopos and had a quick cup of coffee and a bun.

Lars Westerlund and John Pagni looking at things with the guidance of Minna Hukkanen. Photo: Olaf Schneider

Next stop was Hailuoto, the biggest island in the Bothnian Bay area. Usually people take the ferry to the island, but this time the 7 km journey was made with a hoverboat. It took about half an hour for the bus to reach Hailuoto with the ferry, but the hoverboat was a lot quicker and it went across the bay in 15 minutes.

The hoverboat took our journalists to Hailuoto a lot quicker than the ferry.

The hoverboat took our journalists to Hailuoto a lot quicker than the ferry. Photo: Olaf Schneider

It was time to have lunch in a small cottage. Some fish soup and sandwiches. Coffee was served outside and it was made on a bonfire. When stomachs were filled with food, the journalists headed to the ice after their host Sampo, to do the fishing nets that lay under the ice. Sampo told them how they managed to put the fishing net under the ice and pulled up some fish caught on the net. Sampo was like a huge celebrity posing in front of the flashing cameras while our journalists did a bit of paparazzing.

Kuva

Sampo Marjaniemi joking around and showing his love for fish. Photo: Olaf Schneider

The bus took off and the group was taken to Marjaniemi, a beautiful beach on the coast with a lighthouse and a fisherman village, where they could stroll around and take pictures. After that it was time to rush to the ferry. The journalists were given the option either to go with the bus in to the ferry, or take the smaller car with eight seats and drive the ice road to the other shore. Six of them decided to take the ice road. The ice road was a bit bumpy, slippery and wet, and a little bit frightening, because of the thought of having only a layer of ice between you and the raging sea. When the 6 journalists reached the other side, and started to wait for the ferry to reach the shore with the rest of the group, they got a phone call. The ferry didn’t operate as frequently as usual because the ice road was open, so the bus was stuck in Hailuoto for the next two hours since it was too heavy for the ice road. The problem was how to get 10 people on one drive from Hailuoto side to the other with a car which only has eight seats. And what to do with the ones already on the mainland, because the wind was freezing cold and there was no shelter. But with a bit of logistics and clever thinking and one extra car and one taxi, the problem was solved and all the journalists got to Liminka Bay Visitor Centre only about 40 minutes late.

Kuva

The sun was shining through the clouds as the cars rushed on the ice road to pick up journalists stuck in Hailuoto. Photo: Olaf Schneider

The Liminka Bay Visitor Centre is located in Liminka, bout 20 kilometers south of Oulu, and it’s mainly concentrated in birds. There are tens of thousands migrant birds stopping in the Liminka Bay area yearly. Olli from the Liminka Bay told the group about the visitor centre over a cup of coffee and then the group explored the exhibition. The journalists were a bit tired because the last days had been long and full of things to do. And when the bus finally made it back from Hailuoto, they were taken to the hotel to get ready for the last dinner of the trip.

Kuva

Olli Help (in the middle) guided our journalists around the Liminka Bay Visiting Centre. Photo: Olaf Schneider

The dinner was served in Sokeri-Jussi, Sugar John’s and it was hosted by Travel Marketing Oulu Ltd. The food was good and the atmosphere was warm. Laughter flowed and everybody was enjoying themselves. After dinner it was time to see some nightlife in Oulu. Since it was Monday night our journalists could wander the streets almost by themselves, but it didn’t matter. Some fire drinks were served in a bar called Kuluma and some of the journalists ended the night in 45Special, a famous rock club in Oulu.

Then it was time to say goodbye. All journalists headed home the next morning so the night and the morning were full of goodbyes and promises about keeping in touch with each other. Then there was only one thing left to do: write the stories about the fun, active and long days they spent around the Boundless Bothnian Bay.